Nora Roberts: Toinen koitos (Valitun aikakirjat #2)

"Hän näki välähdyksiä tulevasta ja tiesi, että maailma liekehtisi ja vuotaisi verta. "

 

     

Arvostelukappale

    

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste

   

Nora Robertsin Valitun aikakirjat -sarjan aloittanut Ensimmäinen vuosi oli sekoitus maailmanloppua ja fantasiaa. Sarjan toinen osa, Toinen koitos menee paljon vahvemmin fantasian suuntaan, sillä edeltävän kirjan tapahtumista on aikaa jo 13 vuotta. On jälleenrakennettu yhteisöjä ja Surman kauhut ovat monille jo kaukaista menneisyyttä tai tapahtunut ennen heidän syntymäänsä. On kuitenkin tullut aika ennustusten Valitun aloittaa koulutuksensa, jonka jälkeen on koottava armeija pimeyden voimien kukistamiseksi. 

    

"Aika kuluu nopeasti ja hän pärjää varmasti mainiosti. Sehän on niin kuin velhojen sisäoppilaitos ja hän tietää jo paljon enemmän kuin Harry Potter." (s. 48-49)

  

Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta, sillä fantasiaelementit tuntuivat istuvan maailmaan paremmin. Valittu on ensimmäisessä kirjassa keskeisen hahmon tytär. Kerronnassa keskitytään pitkälti hänen kaksi vuotta kestävään koulutukseensa ja kasvuun tuona aikana. Fallon Swift -nimisen tytön täytyy suorittaa koulutuksensa aikana erilaisia tehtäviä, joiden aikana hänen tulee voittaa muinaisten olentojen luottamus. Hän tosin tuntuvat onnistuvan hieman liian helpon oloisesti.

    

Usein hän suri sitä, mikä hänestä oli määrä tulla. Jokin häntä ja hänen vanhempiaan suurempi voima määräsi hänen kohtalostaan. Hän suri sitä, että joutuisi jättämään perheensä ja kotinsa. (s. 28)

  

Hahmot edellisessä osassa olivat enimmäkseen pari-kolmekymppisiä, kun taas tämä jatko-osa keskittyy heidän teini-ikäisiin lapsiinsa. Niinpä sarja sopii myös YA-kirjallisuuden luikijoille. Fallon on melko kliseinen hahmo, mutta se ei haittaa, sillä tällaisessa kevyemmässä kirjallisuudessa antaa enemmän anteeksi pieniä ennalta-arvattavuuksia ja stereotypioita. Pituudestaan huolimatta kirja on nopealukuinen ja juoni rullaa helposti eteenpäin. Voin siis suositella esimerkiksi kesälomalukemistoon tätä sarjaa, joka tavoittaa samaa tunnelmaa kuin pari vuotta ennen blogin perustamista Robertsilta lukemani Kuuden piiri -sarja (Morriganin risti, Jumalten tanssi, Hiljaisuuden laakso). 

  

"Kun me pari vuotta kaupungin asuttamisen jälkeen äänestimme pakollisen kierrätyksen ja kompostoinnin puolesta, jotkut reagoivat kuin olisimme kannattaneet orjuutta. Siitäkin kuitenkin selvittiin ja nyt kaikki kierrättävät." (s. 405)

  

Fallonin tähtihetkiä ovat, kun hän tapaa samhainina kuolleen isänsä (kohtaus, jonka aikana myönnän itkeneeni) ja se, kun hänen yli tuhatvuotisesta unestaan herännyt opettajansa kysyy Fallonin vuodoista. Fallon huudahtaa tuohtuneena, kuinka hänen äitinsä oli oikeassa siitä, että jos nainen on vähänkään poissa tolaltaan, miehet olettavat sen johtuvan kuukautisista. 

"Miesten olisi hyvä olla hiljaa siihen asti kunnes alkavat itse joka kuukausi vuotaa ja kärsiä kivuista. " (s. 116)

Isoin miinus sarjassa ovat olleet loitsut, joiden sisältö tuntuu kuin emo-teinin riimittelyiltä. Lisäksi kohottelin pariinkin kertaan kulmakarvoja hyvin voimallisesti. Esimerkiksi tämä oli täysin tarpeeton kohta ja aiheutti vain ällötystä: "paita oli myös äidin vanha, ja sen alla kohosivat tytölle kasvaneet rinnannupukat niin kuin Lana niitä kutsui. Simon ei halunnut ajatella asiaa." Toinen kohta kuvaa suudelmaa, jollaista en itse kyllä mielelläni kokisi: "vaikersi mielihyvästä, kun Duncanin kieli lipoi hänen omaansa".

  

"Kolmen kehässä tieto virtaa, luottamus kun rakentaa siltaa. Olemme sinun lapsiasi", hän sanoi, kun heidän verensä sekoittuivat ja alkoivat hehkua kuumana. "Olemme niin kuin on kirjoitettu. Yksi, kaksi, kolme, kolme, kaksi, yksi. Jaetulla tiedolla täytetyksi. Lahjani virtaa sisaruksiin. Sillä näin tahdon, tapahtukoon niin." (s. 409)

  

Kuten sarjan päätösosan nimi Viimeinen taistelu lupailee, on suurin osa rähinästä säästelty kolmanteen kirjaan. Odotan mielenkiinnolla millaisen lopetuksen Roberts sarjalleen antaa. Toivottavasti taistelua kuitenkin on oikeasti tulossa, eikä tämä sorru samaan kuin Stephenie Meyerin Aamunkoitto, jossa koko kirjan ajan kasvanut jännite lysähtää kasaan kuin liian aikaisin uunista otettu kohokas. En siis pidä väkivallasta, mutta esimerkiksi eeppiseen fantasiaan kuuluu hurmeinen kamppailu. 

  

Valon Kummat ja Mustat Kummat, hyvät ja pahat ihmiset, kaikki taistelivat verisellä, ruumiiden täyttämällä tantereella. (s. 43)

     

   

Arvosana:

  
Takakannesta:

Fallon Swift viettää pian kolmetoistavuotissyntymäpäiviään rauhaisalla maatilalla. Seesteisyys on kuitenkin vain silmänlumetta. Hänellä ei ole kokemusta siitä, millainen maailma oli ennen Surmaa, kulkutautia, joka vei miljardeja ihmisiä. Surman jälkeisessä ajassa matkustaminen on vaarallista, sillä fanaattiset Puhtauden Soturit etsivät seuraavaa uhriaan. Fallonilla on lahja, ja juuri hänenkaltaisiaan Soturit vainoavat.

   

Fallonin todellista luontoa ei voi loputtomiin pitää salassa. Hän on Valittu. Kouluttautumalla ja harjoittelemalla hänestä on tulossa se, joksi hänen kuuluu tulla. Ja kun aika on kypsä, hän tarttuu miekkaan ehjän maailman puolesta ja taistelee

      

Suomentanut: Lauri Sallamo & Heidi Tihveröinen, 444 sivua, Gummerus 2019

  

Alkuperäinen nimi: Of Blood and Bone (2018)

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Ensimmäinen vuosi
• Toinen koitos 
• Viimeinen taistelu (tulossa helmikuussa 2020)

Chris Rylander: Gregin kirous (Eeppisten epäonnistumisten sarja #2)

"Nykymaailma hoippuu toinen jalka haudassa. Sillä on enää vähän aikaa."

    

    

Arvostelukappale

   

Lukuhaasteissa: Popsugar Reading Challenge: A book you meant to read in 2019 

   

Chris Rylanderin Eeppisten epäonnistumisten sarjan toinen osa Gregin kirous on ensimmäinen uuden vuosikymmenen puolella lukemani kirja. Hauskasti aloitin myös vuoden 2019 samalla sarjalla, kuin luin sen ensimmäisen osan Gregin legenda. Teokset luvut on otsikoitu todella humoristisesti ja ne houkuttavat lukemaan lisää, jotta selviäisi, mitä kummaa siinä luvussa tapahtuu, sen verran erikoisia kuvaukset ovat. (Olen muuten ollut vähällä kirjoittaa useaan otteeseen sarjan nimeksi Surkeiden epäonnistumisten sarja, sillä luin ollessani yläasteella ja lukiossa Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjaa ja nämä kaksi menevät jostain syystä helpsoti sekaisin.) 

    

Pöksyistäni tuprahti höyrypurkaus, joka ryöpsähti ylleni kuin pikkuinen sienipilvi. (s. 26)

   

    

Greg on teinipoika, joka saa tietää olevansa kääpiö. Ensimmäisen kirjan tapahtumien myötä hänen isänsä on alkanut käyttäytymään erikoisesti ja poika yrittää löytää jonkun, joka osaisi auttaa tätä. Samaan aikaan tuhansia vuosia sitten piilotettu taikuus on palaamassa ja sitä enteilevät sadat  yliluonnolliset havainnot ympäri maailmaa. Greg kääpiöystävineen on koulutettu hirviöiden hillintätehtäviin. Ja tämä olisi suoritettava niin, etteivät ihmiset saisi tietää (vielä) maagisesta maailmasta.

   

Ihan tavallinen kääpiöjengi hengailemassa keskiöisellä, kummittelevalla hautausmaalla. (s. 182)

   

Sähkökatkot, myyttiset olennot ja haamuhavainnot saavat ihmiset keksimään moninaisia teorioita. Johtuvatko ilmiöt auringonpurkauksista? Vai ovatko avaruusolennot kaiken takana? Mitä jos syynä onkin ilmastonmuutos? Onko Harmageddon tulossa? Entä jos kaikki onkin vain osa hallituksen salaliittoa? 

   

Puhu hänen kanssaan kuin haravoisit. Haravoisit lehtiä syksyllä. Ja siellä on myös orava, joka katselee teitä kumpaakin. (s. 43)

   

Parannuskeinoa höpsähtäneelle isälleen etsiessään Greg päätyy Alctraziin ja olemaan tahtomattaan olemaan erossa niin ystävistään kuin maagisesta, puhuvasta kirveestään (joka on välillä hieman rasittava). Greg päättää unohtaa kääpiöiden pessimismin, sukunsa ennustetun kohtalon ja olla oma itsensä. Hän onkin kääpiöiden joukossa niitä harvoja, jotka ovat valmiita päivittämään käsityksiään esimerkiksi kivipeikoista ja haltioista. Hän on jopa kannustanut muita lopettamaan haukkuvien ilmaisujen käyttämisen haltioista puhuttaessa. 

   

Kääpiöt eivät osaa päästää irti menneestä, ja se sumentaa heidän arvostelukykyään -- jokainen olento maan päällä on taipuvainen siihen – tuomitsemaan hätäisesti, antamaan stereotyyppien ja vaistojen vaikuttaa ajatteluunsa. (s. 152)

   

Uutena (ainakin periaatteessa) mukaan tulevat kivipeikko ja haltianeito (sekä pari muuta kansansa jäsentä) ovat parhaita hahmoja teoksessa. Saamme tietää lisää käääpiöiden ja haltioiden uskonnoista ja Gregin kääpiöystävistä Arista (kuinka hänen isänsä pakotti tämän syömään lihaa, vaikka hän on kääpiöille erittäin harvinaisesti vegaani) ja Glemistä (joka yllättäen nauttii lukemisesta, etenkin ikivanhoista keijuromansseista).

   

Hänen tarinansa, joissa vilisi moottoriteitä täynnä paikalleen jääneitä, puhkiruostuneita autoja ja vaeltavia ihmisjoukkoja soihtuineen ja lapioineen taistelemassa valtavia skorpioneja vastaan -- olivat minusta synkkiä ja kauhistuttavia. (s. 61)

   

Taikuuden paluu tarkoittaa nykyisen maailman liki täydellistä muuttumista, koska sen jälkeen kaikki moottoroitu tai sähköinen lakkaa toimimasta. Niinpä tulevaisuus vaikuttaa hyvinkin apokalyptiseltä. Käykö näin todella, se selviää vasta kolmannessa kirjassa. Gregin parhaan ystävän kanta asiaan on, että taikuuden uusi tuleminen täytyy estää, mutta Gregin isän mielestä paras tapa saavuttaa maailman rauha on antaa taikuuden tulla.   

  

Lähestyimme keskustaa ja ohitimme kujalla kyyhöttävän kodittoman. Mies kuuli varmastikin hyvän matkaa keskusteluistamme, sillä hän tuijotti meitä kuin henkiin heränneitä leivänpaahtimia. (s. 15)

   

Huumori ei ollut aivan samalla tasolla kuin ensimmäisessä osassa, mutta kyllä Rylander osaa silti käyttää sanansäiläänsä. Isoimman miinuksen annan harmillisista veganismiin liittyvistä naljailuista ja "kääpiöt eivät itke"-asenteesta, joita en enää mielelläni näin kaksituhattaluvun toisella vuosikymmenellä näkisi nuortenkirjassa. 

   

Tapahtumat olivat häämöttävästä maailmanlopusta huolimatta vähän laimeampia kuin maailman esitelleessä edeltäjässään, mutta mielenkiinto pysyi kyllä yllä koko ajan. Samastuin vahvasti Gregiin, kun tästä paljastuu, etteivät supersankarileffat kiinnosta häntä. Parasta antia kirjassa on jälkimmäinen kolmannes, kun Greg on erillä ystävistään Alcatrazilla ja pohtii asioita. 

    

Luulisi, että poika jolla on iso pala kosteaa peurannahkaa sidottuna vyötäisilleen kuin kiltti keräisi varsin paljon tuijotuksia ja oudoksuvia katseita. 

No, chicagolaisessa lähijunassa yökahdelta ei. Jos jotain, niin Chicagon metropolialueen julkisessa liikenteessä siihen aikaan matkustavat pikemminkin välttelivät katsomasta toisiinsa riippumatta siitä kuinka oudosti joku käyttäytyi. Oikeastaan mitä oudommalta vaikutti, sitä varmemmin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. (s. 32)

   

Arvosana:

           

Takakannesta:

Greg Belmont tietää, että asiat eivät koskaan palaa ennalleen. Salaa hän kaipaa aikoja, jolloin hän luuli olevansa vain tavallinen 13-vuotias - ennen kuin hän sai tietää, että onkin oikeasti kääpiö, ja vieläpä kyvykäs sellainen.

Kaikista villeistä muutoksista viis, Gregin surkea onni ei suinkaan ole kääntynyt. Taikuus on alkanut houkutella esiin myyttisiä hirviöitä valmiina aiheuttamaan hirvittävää sekasortoa. Lisäksi leviää huhuja, että haltiat suunnittelevat hyökkäystä - johdossaan kukas muu kuin Gregin entinen paras kaveri.

Greg ja hänen kääpiöystävänsä tempautuvat mukaan hengenvaarallisiin tilanteisiin, joihin heidän koulutuksensa ei todellakaan ole heitä valmistanut. Pystyvätkö Greg ja hänen verenhimoinen puhuva kirveensä suojelemaan muita - vai puuttuuko peliin taas eeppinen epäonnistuminen?

Gregin kirous on Eeppisten epäonnistumisten sarjan toinen osa, Gregin legendan hulvaton jatko-osa.

Chris Rylander on amerikkalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka pitää hillosta ja sarvettomista yksisarvisista ja asuu Chicagossa.

   

Suomentanut: Kaisa Ranta, 333 sivua, Jalava 2019

  

Alkuperäinen nimi: The Curse of Greg: Book Two of an Epic Series of Failures (2019)

    

Sarjassa ilmestyneet:

• Gregin legenda 
• Gregin kirous

    

Samankaltaista luettavaa: Angie Sage: Septimus Heap -sarja, Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset ja Meinioseppä - Morriganin kutsumus, J.K. Rowling: Harry Potter -sarja

Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä

"Tässä paholaisen odotushuoneessa ei totisesti ole kunnon miehiä tungokseen asti."

   

    

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste

   

Ørjan Nordhus Karlssonin useasta näkökulmasta kerrottu Yön ja päivän välissä oli yksi viime vuoden yllättäjistä ja päätyi parhaiden lukukokemusten joukkoon. Tartuin kirjaan vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin mitä takakansi ja kustantamon sivu kirjasta kertoivat. Kyseessä on siis scifiteos, joka sijoittuu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Voisinpa väittää teoksessa olevan aineksia kyberpunkiinkin.
 
Päähenkilö on haastavien tilanteiden kovaksi hioma, biotuunattu 33-vuotias Marko Eldfell. Hän on monien metsästämä sotilaskarkuri, joka yrittää vain elää elämäänsä mahdollisimman huomaamattomasti, mutta joutuu silti odottamattomiin tilanteisiin. Marko on todella kiinnostava hahmo. Pidin hänestä heti alusta alkaen, sillä vaikka hän saattaakin olla taistelujen arpeuttama, äkkiseltään pelottavalta vaikuttava ilmestys, hänessä on paljon pehmeitäkin puolia.
 

Sotilaalliset biosentriset sovellukset erottivat Markon ja ehkä non sata muuta miestä ja naista maailman muusta väestöstä. Biosovellukset oli kytketty suoraan hermostoon, ja ne sallivat hänen kasvattaa hetkellisesti jalka- ja käsivoimiaan, parantaa kognitiivisia kykyjään, tarkentaa pimeänäköään ja lisätä hapenottokykyään. (s. 12)

Takakansi sanoo sisällön olevan hengästyttävän vauhdikasta ja olen samaa mieltä. Paljoa ei olla paikallaan, vaan koko ajan mennään ja talla pohjassa. Mikä ei tällaisessa kirjassa haittaa ollenkaan. Mutta aivan päätöntä kohellusta tämä ei kuitenkaan ole. Toiminnalla on aina jokin syy (sekä seuraus) ja monet kohtaukset tuntuvat hyvin pelimäisiltä (kuten seuraavat kaksi lainausta osoittavat, joskin minusta tuntuu, että jälkimmäisen katkelman kuskilla tulisi olla käsissään ohjakset, ei suitset).
 

Hän tutki ruumiit. Saalis ei ollut hassumpi. Hän löysi gangstereilta kaksi konepistoolia, joista toinen oli ladattu panssaria läpäisevillä ammuksilla, neljä täyttä lipasta, käsikranaatin ja Snickersin. 

Kaikkein eniten hän ilahtui suklaapatukasta. (s. 88)

Tällaista tapahtuu vain elokuvissa. Marko nousi istumaan ja varisteli heiniä takistaan. Kärry, johon hän oli ikkunan läpi syöksyttyään niin odottamatta tipahtanut, keinahteli hieman sivusuunnassa, ja rautavahvisteiset pyörät iskivät kipinää katukivistä. Kuski nuokkui etukenossa suitset löysänä käsien välissä. Nukkuiko hän? Siltä vaikutti. Mutta hevonen tuntui tietävän, minne sen piti mennä. (s. 189)

   
Suomennos on loistava, kuten olen osannut alkaa Likeltä odottamaankin. Kirjan taidokkaan käännöksen takana on Aino Ahonen. Ilahduin mahdottomasti, kun huomasin, että tässä käytettiin sanaa drone suomentamattomana, sillä drooni on minusta aivan kauhea viralliseksi käännökseksi. Vain parissa kohtaa jäin miettimään käännöstä. Esimerkiksi viikatelanka ihmetytti, vaikka sanana se onkin loistava. Pohdin nimittäin, onko kyseessä siis razor wire -tyyppinen asia, vai ihan oma futuristinen juttunsa?
 
Teoksen kuvailut olivat todella hienoja. Muutamia suosikkejani: "Talossa oli hiljaista kuin viikinkihaudassa, ja yhtä tyhjää", "vartiotornit kyyhöttivät sisäänkäynnin päällä kuin kaksi lihavaa korppikotkaa", "hän oli luultavasti vain varjo muiden varjojen joukossa, mitätön nippeli isossa koneistossa", "nenä sojotti vasemmalle kuin haaksirikkoutunut laiva", "hikipisarat alkoivat tipahdella otsalta lattialle. Niiden jättämät vanat toivat Markolle mieleen etanaliman", "helvetillinen rytinä, kuin hulluksi tullut sirkkelisaha, leikkasi pois loput lauseesta".

   

Miehen iho oli vaaleansininen ja monin paikoin täysin läpinäkyvä. Kuin kovakuorinen korvameduusa. Verisuonet kiemurtelivat mutkikkaana verkostona kallon lasimaisen luuston päällä, ja sen alta Marko erotti harmaan aivoaineen. Tosin harmaa ei oikein riittänyt kuvaamaan sitä. Epätasaisella pinnalla tanssahteli pieniä valonvälähdyksiä, sähköisiä tulikärpäsiä.  (s. 168)

  

En löytänyt ainuttakaan blogipostausta tästä kirjasta, mikä on todella sääli. Kansikuva ei kieltämättä ole kaikkein houkuttelevin, mutta suosittelen todella lämpimästi tarttumaan tähän. Yön ja päivän välissä on minun vuoden 2019 luettujen kärkijoukkoa ja odotan mielenkiinnolla trilogian seuraavaa osaa! 

    

  

Arvosana:

        

Takakannesta:

Hengästyttävän vauhdikas ja ylistetty scifitrilogian aloitusosa

  

Sadan vuoden päästä eliitti hallitsee rautaisella otteella maailmaa, jossa muut elävät rikollisuuden ja köyhyyden kurimuksessa. Sotilasyksiköstään karannut Marko Eldfell pakenee takaa-ajajiaan henkensä edestä. Geenikokeiden seurauksena hänestä on tullut vaarallisen tehokas taistelukone. Mutta äärikykyjen aktivoiminen tekee hänestä myös haavoittuvan – liikkuvan maalin vihollistensa tähtäimeen.

   

Suomentanut: Aino Ahonen, 345 sivua, Like 2019

  

Alkuperäinen nimi: Huset mellom natt og dag (2014)

Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä & Jyri Paretskoi: K15 - Lupauksia

"Aikamatkustus. Sana, jota ei ikinä - ikinä - kuule tosielämässä vakavasti lausuttuna."

     

    

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste

  

Oululaisen Mikko Koirasen Nauhoitettava ennen käyttöä on ehdokkaana Topelius-palkinnolle. Se on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakama palkinto ansiokkaalle nuortenkirjalle. Voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa tammikuussa. Muista ehdokkaista olen lukenut Ilkka Auerin Kymnaasin ja Sanna Iston Sirpaleen. Luettuani teoksen, kirjoitin Goodreads-arvosteluni ensimmäisiksi sanoiksi: Huh! Olipas hieno esikoinen! Ilmeisesti esivalintaraatikin on samaa mieltä. 

   

Koiranen osaa kuljettaa tarinaa koukuttavasti, juoni pysyy kasassa, vaikka aikamatkailusta onkin kyse, hahmot tuntuvat luontevilta ja lukija pääsi myös ihastelemaan loistokasta kieltä. Oulussa asuvana toki lisäkerroksen tuo kahden vuosikymmenen Oulu, jonka paikat ovat junantuomalle, vähän yli 10 vuotta täällä asuneelle yhtä aikaa tuttuja ja vieraita. Oman mausteensa antaa myös paikallinen murre, jota hahmot käyttävät. Esimerkiksi, kun pyörän kumi on tyhjentynyt, se on tussuna. 

   

Kevät oli siinä vaiheessa, ettei lumi vielä tiennyt, pitäisikö sen sulaa vai jäädä, eikä taivas osannut olla muuta kuin koko ajan pelkkää tylsää ja kalpeaa puuroa. Kun näkymään lisäsi vielä jättimäiset kahdeksankerroksiset betonipalikat, huudit olivat melkein kuin jostain yhteiskunnan hylkäämästä getosta. (s. 7)

  

16-vuotias Miro ei tiedä, kuka hänen isänsä on. Yleensä asia ei niinkään harmita, mutta tilanteissa, kun pitäisi esimerkiksi korjata pyörän kumi, niin on kieltämättä hankalaa aina löytää lähipiiristä joku aikuinen (äidin miespuolinen työkaveri, hyvän ystävän isä - mutta missä mahtanevat olla pyöränkorjaustaitoiset naiset?), jonka kanssa sen voi tehdä. 

   

Niinpä Miro päättääkin ottaa asian kunnolla esille äitinsä kanssa. Tämä kuitenkin vaikenee tapansa mukaan kuin seinä. (Siis jotain samaa kuin Jyri Paretskoin K15-sarjassa, jonka neljännen osan esittely löytyy tästä samaisesta postauksesta.) Miro saa yllättävän avuntarjouksen käydessään ruokakaupassa, kun nörtin näköinen nuorimies kertoo, että hänellä saattaisi olla keino isän selvittämiseksi.

   

Oliko tämä Heikki töissä jossain geenilabrassa tai jossain? -- Ehkä hänellä oli jokin tietokonealgortimi, joka tekee todennäköisyyslaskennan kaikkien maailman ihmisten välillä? (s. 31)

  

Heikki kertoo löytäneensä kaukosäätimen, joka muuttaa VHS-nauhalle talletetun hetken aikaikkunaksi kuvaushetkeen. Miro ei tietenkään meinaa uskoa tätä, sillä "tiedetyypit mainitsevat aina mustat aukot ja yli valonnopeuden kulkevat avaruusalukset puhuessaan aikamatkailusta, mutta tässä oli nyt käsillä muovista antiikkitekniikkaa!." Kun Miro näkee Heikin järjestämän demonstraation omin silmin, ei hän voi muuta kuin myöntää ilmiön olevan todellinen. 

  

"Mulla ei kyllä tarkkaan oo käsitystä miksi noin käy tai miten se on mahollista, mutta tällä kakella ku laittaa pyörimään suoraan VHS:lle kuvatun videon, niin siinä käy noin. -- Mulla on semmonen teoria, että VHS-nauhan kuvasignaaliin tallentuu aina myös sen kuvaushetken todellisuus tai joku vastaava." (s. 49)

   

Mietin pitkään, sopiiko tämä Scifi-lukuhaasteeseeni vai ei, mutta käytyäni muistiinpanonin lävitse, päädyin liittämään sen mukaan. Vaikka aikamatkustukselle ei annetakaan tyhjentävää selitystä (kukaan hahmoista kun ei ole ammattifyysikko), niin siinä keskustellaan paljon aikamatkailun kausaalisuudesta ja matkaamiseen käytetään teknistä laitetta. 

   

Näin ollen se eroaa vaikkapa Sanna Iston Sirpaleesta, jossa ajassa matkataan kahvikupin korvalla, ollen ennemminkin maagista realismia. Kolmas viime vuonna ilmestynyt suomalainen nuortenkirja, jossa oli aikamatkustusta on Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli. Mielenkiintoinen trendi näin dystooppisen kirjallisuuden jälkimainingeissa.

   

"Mitä jos mää vaikka muuttasin siellä vahingossa jotaki?" 

"Musta tuntuu, että menneisyyttä ei voi muuttaa -- että aika on ikään ku yks ainut jana -- Eli jos sää kävisit menneisyydessä tekemässä jotaki, me eletään jo nyt semmosessa ajassa että se on jo tapahtunut, vaikka sää et oo vielä tehny sitä." (s. 53-54)

  

Miro päätyy lopulta tekemään matkan menneisyyteen ja saa tietää siellä niin äidistään kuin itsestäänkin aika paljon enemmän kuin arvasi. Kirjailijalla on erikoinen tapa kierrellä seksi-teeman ympärillä, sillä hahmo puhuu siitä ilmaisulla "olla riks raks" ja kuinka "kokematon palikka ei sopisi kokeneeseen reikään kovin hyvin". 

   

Onneksi jo osa suomalaisista kirjailijoista on tajunnut, ettei nuortenkirjassa tarvtse puhua seksistä eufemismeilla (esim. Siiri Enoranta: Tuhakuolevan kirous ja Magdalena Hai: Kolmas sisar), eikä silti lopputulos ole pornoa. Vaikka sitten välillä kuuleekin, että nuortenkirjailijaa on pyydety vähentämään seksin määrää (Helena Waris kirjamessuhaastattelussa teoksestaan Jäänvartija). 

    

Yleisilmeeltään maailma oli täällä samanlainen kuin nykyajassakin, mutta pienet ja vähän suuremmatkin yksityiskohdat yllättivät siellä täällä: ne, jotka eivät olleet vielä olemassa ja ne, jotka olivat olemassa, mutta olivat omassa ajassani purettu pois tai muutettu joksikin toiseksi. (s. 138)

  

Koirasen olisi helppo tehdä tästä sarja: Heikki olisi jokaisessa tarinassa keskushenkilö, aikamatkapalvelua tarjoava outo heppu, joka auttaisi ihmisiä selvittämään erinäisiä asioita menneisyydessä. Toki tämä toimii yksinäänkin, mutta teoksen potentiaali herätteli mielikuvitustani keksimään muitakin autettavia.

  

"Tuohan on niin kun jostain beeluokan scifi-leffasta. Back to the Futuressaki tarvi sentään auton, plutoniumia ja kaheksankytkaheksan mailia tunnissa." (s. 121)

  

Kyseinen leffa mainitaan myös teoksen ensisivujen motossakin: History is gonna change  - Marty McFly. 80-luvun klssikkoleffoista myös Blade Runner ja Mad Max vilahtavat tekstissä. Uudempia leffoja edustaa Shaun of Dead. Onneksi nykynuorison maailmaa tuodaan myös ilmi YouTuben, CS:GO:n, älypuhelinten ja älypuhelinzombien kautta, muutoin nuo populaarikulttuuriviittaukset olisivat liiaksi 90-luvulla lapsuutensa eläneen maailmaa. Koiranen onkin minua vuotta nuorempi, mikä varmasti osin selittää tätä (ja ovathan nuo esille nostetut leffat todella hyviä!). 

   

Täytyypä muistaa tämä kirjailija, josko häneltä tulisi jossain vaiheessa lisääkin teoksia. Koiranen kun on osaa käyttää sanojaan kuvaillessaan aisoita. Tässä pari mieleen erityisen vahvasti jäänyttä esimerkkiä: "Lahkeet olivat rypistyneet nilkkojen ympärille kuin löysät esinahat." ja "Hän näytti siltä kuin olisi altistunut hurjalle sähköshokkikuurille, sillä hänen heinätukkotukkansa oli käsittämättömässä pörrössä." Hän myös viittaa Yhdysvaltojen presidenttiin sekopäänä (respectit siitä). 

   

Tämä romaani on syntynyt huolesta poikien vähentyneesee lukemiseen, mutta suosittelen silti kirjaa muillekin - ainakin minulla oli mukavaa kirjan parissa. Karin Niemen luoma pelkistetty kansi sopii teokselle loistavasti. 

 

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

Nauhoitettava ennen käyttöä on perusankeaan kerrostalolähiöön sijoittuva hurja ja mieltä kutkuttava tarina aikamatkailusta, sen vaaroista ja omituisuuksista sekä siitä, mitä kaikkea aika voi meille tehdä.

  

”Ehkä mää menneessä jotaki muuttasin jos voisin, mutta kannattaako nykyaikaan koskia jos se on ihan hyvä?”

  

Kaverin isän kanssa suoritetun kiusallisen pyöränkorjausoperaation jälkeen Miro Alavus, 16-vuotias yh-äidin poika, haluaa vihdoin saada selville, kuka hänen oma isänsä on. Hän kysyy asiasta äidiltään, mutta tämä menee vaikeaksi ja pitää Miroa liian nuorena ymmärtämään monimutkaista juttua. Liian nuorena? Onko isä elinkautisvanki tai edes jotain muuta kuin kolmekirjaiminen sana?

  

Myöhemmin Miron sattumalta yhyttänyt Heikki, pienen digitointipuljun pitäjä, kertoo omistavansa kaukosäätimen, jonka avulla on mahdollista päästä vanhojen kotivideoiden kuvaushetkiin. Pettyneenä äitinsä salailuun Miro päättää tarttua Heikin pähkähulluun ideaan ja matkustaa ajassa vuoteen 2002 löytääkseen isänsä, mutta menneisyydestä löytyykin jotain muuta. Jotain, mikä laittaa koko Miron elämän täysin uusiksi.

  

Mikko Koiranen (s. 1987, Oulu) on liminkalainen 3D technical artist ja kolmen pojan isä. Silloin, kun hän ei ole töissä, touhua perheen parissa tai kirjoita, hän melko todennäköisesti soittaa ukulelea. Nuorille suunnattu Nauhoitettava ennen käyttöä on hänen esikoisteoksensa.

   

260 sivua, Myllylahti 2019

 

Muualla sanottua: Kaltio, Lastenkirjahylly, Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja, Bibbidi Bobbidi Book, Koulukirjastonhoitajat

   

   

"- Mä oon itkeny ihan helvetin monena yönä ja miettiny, mikä mussa oikein on vikana. 

Miks mä en kelpaa? Mitä mä teen väärin? Miks mä oon tämmönen? 

Miks mä en oo ihan tavallinen niinku kaikki muut?"

   

    

Olen lukenut kaikki Jyri Paretskoin K15-nuortenkirjasarjan osat, mutta olen postannut niistä vain ensimmäisestä. En ole pitänyt kolmesta ensimmäisestä kirjasta paljoakaan, en sitten tiedä miten  isolta osin se johtuu siitä, että olen yli kolmekymppinen nainen, enkä 15 vuotias poika. Tartuin tähän neljänteen osaaan epäröiden, sillä hahmot, juoni ja huumori eivät ole vakuuttaneet minua tähän mennessä. Lupauksia kuitenkin kolahti ja toivoisinkin, että sarjan edelliset osat olisivat samalla tasolla tämän kanssa. 

   

Sarjan perusideana on siis se, että päähenkilö Roni haluaa tietää kuka hänen isänsä on, mutta äiti on aina sanonut, että kertoo tälle vasta kun poika täyttää 15. Ensimmäisen kirjan aikaan tuohon strategiseen syntymäpäivään on aikaa enää pari viikkoa. Toisessa osassa  tarinaa kerrotaan Ronin parhan ystävän Nikon silmin  ja kolmannessa ääneen pääsee luokan uusin oppilas Sara. 

  

Edellisestä osasta en muista oikeastaan mitään, ja olikin siksi haastavaa päästä alussa mukaan tapahtumiin. Muistan vain Ronin striimanneen pelaamistaan rannalla ja juoneen vahingossa Saran tekemää boolia tietämättä, että siinä on alkoholia. Ronilla on muutamia piirrteitä, jotka ovat saaneet minut epäilemään, että hänellä on lievä autismi. Hän on saanut nyt tietää, kuka on hänrn isänsä (jota en todellakaan muistanut enää) ja hän on saanut tältä sisarpuolensa pinkin mopoauton, jolla ajaa todella, todella varovaisesti.

   

- Roni, sä oot tosi hyvä ja varovainen kuljettaja ja on mahtavaa, että sä osaat kaikki mahdolliset liikennesäännöt, mutta ehkä sä voisit vähän kovempaa ajaa kuitenkin, Niko sanoi ja katsoi sivuikkunasta, kuinka heidän ohitseen rullasi loivassa alamäessä rollaattorimummo. (s. 5) 

- Nyt vaihtuu! Pidä kiinni! Roni sanoi ja painoi kaasua.- Joo, minäpä pidän, Niko sanoi huvittuneena. - Ihan päätä huimaa tää vauhti.- Niinkö? Pitäskö mun hidastaa vähän? Roni kysyi huolissaan ja vilkaisi nopeasti Nikoa.- Ei tarvii, kyllä mä kestän, Niko sanoi. (s. 8)

    

Roni ja Niko sekä molempien isät ovat viettämässä aikaa mökillä ja yllättäen Ronin isän veli poikineen tulee myös mukaan. Miesporukka jakautuu kahteen joukueeseen, nuoriso vs. vanhemmat ja  hekaivavat auton takakontista esiin värikuula-aseet. Mökkiviikonlopun aikana pojat bondaavat ja heistä paljastuu uusia puolia.

   

Tässä kirjassa palaset olivat yllättäen oikeilla kohdillaan. Tällaista kerrontaa ja hahmonrakennusta olisin toivonut sarjalta ihan alusta asti. Sivuhahmona luultavasti aikaisemminkin mainittu Juke paljastuu varsin kiinnostavaksi eikä hän olekaan vain yksiulotteinen kiusaaja vaan ihminen, jolla on täyteläinen elämä iloineen ja suruineen. 

  

Paretskoi osaa välillä yllättää sanankäytössään. Kaikki ei ole vain pieruhuumoria, vaan joukosta löytyy myös tällaisia helmiä: "Opettaja nousi pöytänsä takaa kuin feenix-lintu tuhkasta". 

  

Kun koulun kello kajautti ilmoille tutun blimblominsa, joka oli ehdollistanut oppilaat työntymään yhtenä laumana kohti ahtaita ulko-ovia. Se toi mieleen valtavan lintuparven, joka liikkuu ja toimii saumattomasti yhteistyössä, kuin yksilöiden sijaan se olisi yksi suuri organismi. (s. 17)

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Huumoria, suoraa puhetta ja ystävyyttä. Riemastuttavan sarjan neljäs osa.

  

Roni ei erityisesti pidä muutoksista, mutta yhtäkkiä hänen elämässään on roppakaupalla uusia asioita: pinkki mopoauto, isä ja sisaruksia.

  

Kun Ronin isä päättää järjestää äijjäilyviikonlopun tutustuakseen paremmin poikaansa, tiedossa on pieruhuumoria, värikuulasotaa ja yllättäviä keskusteluja. Lupauksia tehdään, rikotaan ja kadutaan, ja Roni saa huomata, ettei kaikki todellakaan ole aina sitä, miltä näyttää.

  

100 sivua, Otava 2018

Sarjassa ilmestyneet:

• K15
• K15 - Salaisuuksia
• K15 - Vahinkoja
• K15 - Lupauksia

Muualla sanottua: Kirjojen keskellä

Joulukuun luetut ja kooste vuodesta 2019

   

Tervetuloa uudelle vuosikymmenelle! On aika koota menneen vuoden luetut, nostaa esille parhaat lukukokemukset, kauneimmat kansikuvat ja käydä läpi, kuinka vuoden lopussa päättyneille haasteille kävi. Vuoden aikana luin 145 teosta ja 31 088 sivua. Joulukuussa luin mahdottoman hyviä kirjoja. 14 teoksesta (3553 sivua) peräti viisi sai neljä tähteä tai enemmän. Näitä olivat Kymnaasi, Varjo ja riipus, Lumisisko, Taikuri ja taskuvaras sekä Veren ja luun lapset. Suosittelen lukemaan, jos eivät vielä ole tuttuja!

• Jyri Parteskoi: K15 - Lupauksia (postaus tulossa)
• Ilkka Auer: Kymnaasi (postaus tulossa)
• Kore Yamazaki: Velhon morsian 9-11
• Yukito Kishiro: Gunnm 4) Mies liekkimeressä, 5) Koston vuodenaika
• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus (postaus tulossa)
• Matt Haig: Joulupukki ja minä
• Maja Lunde: Lumisisko
• Cecilia Heikkinen: Kissa Lempisen joulukiemura
• Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (postaus tulossa)
• Nonna Wasiljeff: Tomupoika (postaus tulossa)
• Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (postaus tulossa)

     
"Virallisen" Top nine -listan sijaan valitsin omat yhdeksän suosikkiani kirjakuvista, joita vuoden aikana otin. Näistä kaikki paitsi yksi on ollut myös Instagram-tililläni, tuo vasemman alakulman kuva oli yhtenä viikkokuvana Kotimaiset kirjablogit -sivustolla, jonka yhtenä ylläpitäjä olen toiminut.
 

 
Vuoden parhaat kirjat

Luin tänä vuonna niin paljon hyviä kirjoja, että en voinut nostaa vain yhtä kirjaa jokaiselta kuukaudelta, niinpä mainitsekin kaikki, jotka tekivät suurimman vaikutuksen, jäivät vahvimmin mieleen, koukuttivat vahvimmin tai yllättivät isoimmin. Osast viime vuonna luetuista en ole vielä ehtinyt blogiin kirjoittamaan. Yhtenä kuvitettu Liekehtivä pikari, jonka postaus saanee jäädä vielä hetkeksi luonnoksiin sen jälkeen, kun J.K. Rowling päätti julkaista transfobisen tviitin.
   

• Tammikuu: (5 kirjaa, 1370 sivua) Chris Rylander: Gregin legenda, Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset
• Helmikuu: (10 kirjaa, 2516 sivua) Siri Pettersen: Odininlapsi, Elizabeth Acevedo: Runoilija X
• Maaliskuu: (28 kirjaa, 2175 sivua) Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi, Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen, Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
• Huhtikuu: (20 kirjaa, 3880 sivua) Josh Malerman: Lintuhäkki, Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 1 - Täältä tullaan, lemmikit!, Sarah Crossan: Yksi, Mila Teräs: Kadonnut kaupunki, Laura Lähteenmäki: Yksi kevät, Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin
• Toukokuu: (8 kirjaa, 1339 sivua) Jessica Townsend: Meinioseppä - Morriganin kutsumus
• Kesäkuu: (10 kirjaa, 1980 sivua) Agustina Bazterrica: Rotukarja, Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat, Alex Gino: George
• Heinäkuu: (9 kirjaa, 2014 sivua) Nora Roberts: Toinen koitos, Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas
• Elokuu: (15 kirjaa, 3208 sivua) L.M. Montgomery: Anna ystävämme, Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä, Eva Frantz: Osasto 23, Claudia Gray: A Million Worlds With You
• Syyskuu: (7 kirjaa, 1698 sivua) Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä, Helena Waris: Jäänvartija
• Lokakuu:  (7 kirjaa, 1831 sivua) Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
• Marraskuu: (12 kirjaa, 2320 sivua) Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki, Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä, J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
• Joulukuu: (14 kirjaa, 3553 sivua) Ilkka Auer: Kymnaasi, Leigh Bardugo: Varjo ja riipus, Maja Lunde: Lumisisko, Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras, Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset

 
Tilastoja vuodesta 2019:

• Luin 57 suomalaisen kirjoittamaa kirjaa ja 43 käännöstä, englanniksi luin 5 teosta.
• Lainasin kirjastosta 79 kirjaa ja sain arvostelukappaleena 43, omasta hyllystä luin 10 teosta.
• Luin 22 lastenkirjaa ja 40 nuorten- ja YA-kirjaa, 11 tietokirjaa, 41 sarjakuvaa, 2 runokokoelmaa ja 3 säeromaania, 3 novelliteosta/-kokoelmaa ja yhden näytelmän.
• Luetuista 17 oli fantasiaa ja 17 scifiä, dystopiaa/post-apokalyptisiä teemoja oli 18 teoksessa.
• Klassikoita luin 8 ja dekkareita 3, 7 kirjoista oli historiallisia ja 7 kauhua.
• Luin 33 eri kustantamon kirjoja, joista eniten WSOY:ltä (20), Tammelta (10), ja Karistolta (9), myös Otavalta, Likeltä, S&S:ltä, Jalavalta, Myllylahdelta, Gummerukselta, Osuuskummalta, Aula & Co:lta, Innolta ja Teokselta luin kaksi tai useamman teoksen, 19 kustantamolta vain yhden. 
• Bloggaamatta vuoden lopussa oli 68 (enimmäkseen sarjakuvia) ja niistä 13:sta olisi tarkoitus vielä julkaista postaus alkuvuoden aikana.
• Arvostelin 6 teosta Tähtivaeltajaan ja kaksi Nörttityttöjen blogiin ja ainakin osasta niistä olen kirjoittanut jo erillisen jutun myös oman blogin puolelle, lopuista sellainen on vielä tekeillä.
• 2019 ilmestyneitä kirjoja luin 59, 2010-2018 ilmestyneitä 23 ja 1960-2000 ilmestyneitä 10. vanhimmat teokset olivat ilmestyneet 1831-1909 (7 teosta), joista vanhin on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ja nuorin Virginia Woolfin Oma huone. 
• Vaikka suurin osa lukemistani teoksista onkin Suomesta ja englanninkielisistä maista, luin myös muunkin maalaista kirjallisuutta. Etenkin Japani on hyvin edustettuna mangan asiosta (33 teosta), mutta Pohjoismaatkin ovat ihan hyvin edustettuna, Ruotsi neljällä ja Norja kolmella teoksella. Venäjäkin on mukana yhdellä kirjalla. Yksi mielenkiintoisimpia kirjoja tuli Argentiinasta (Agustina Bazterrican Rotukarja). 
• Kiehtovia olivat myös Yhdysvaltoihin muuttaneiden tai siellä syntyneiden eli toisen sukupolven kansalaisten kirjoittamat teokset, joita luin neljä: Elizabeth Acevedon Runoilija X (Dominica), Nicola Yoonin Aurinko on tähti (Jamaica), Leigh Bardugon Varjo ja riipus (Jerusalem) ja Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset (Nigeria). 

  

  

Kauneimmat kannet top 10

1. Elizabeth Acevedo: Runoilija X
2. Sini Helminen: Maan povessa
3. Claudia Gray: A Million Worlds With You
4. Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
5. Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
6. Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi
7. Gerry B. Ilvesheimo: Ilmestyskirja
8. Ilkka Auer: Kymnaasi
9. Josh Malerman: Lintuhäkki
10. Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

   

Helmet-lukuhaaste 2019 (Suoritettuja kohtia: 39/50)

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Katja Kettu: Kätilö
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Chris Rylander: Gregin legenda
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos - Agustina Bazterrica: Rotukarja
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi - Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset (Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon ehdokas 2011, Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalla 2012.)
6. Rakkausromaani - Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Harri Itsván Mäki: Peilipatsas (Praha)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen - Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja - Nicola Yoon: Aurinko on tähti
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Virginia Woolf: Oma huone
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Jessica Townsend: Meinioseppä - Morriganin kutsumus
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (Suomen sisällissota)
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Eva Frantz: Osasto 23
17. Kirjassa on kaksoset - Sarah Crossan: Yksi
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Miklu: Paras kirja ikinä
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja - Helena Waris: Jäänvartija
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Mats Strandberg: Loppu
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja - Siri Pettersen: Odininlapsi
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - Henrik Fexeus: Menetetyt (Viimeinen illuusio #1)
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - Elly Griffiths: Korppikuningas
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Elizabeth Acevedo: Runoilija X
32. Kirjan nimessä on ammatti - Minna Canth: Papin perhe
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia - Mia Myllymäki & Anu Krpinen (toim.): Metsän kronikka
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat
36. Kirjassa ollaan yksin - Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
37. Pienkustantamon julkaisu - Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki (Osuuskumma)
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Kate Chopin: Herääminen
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Nefetiti Malaty: Ei äitimateriaalia
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Sanna Isto: Sirpale
45. Kirjan nimessä on kieltosana - Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä
47. Kirjassa on alle 100 sivua - Jyri Paretskoi: K15 - Vahinkoja (80 s.)
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Nonna Wasiljeff: Tomupoika
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

     
Mennään metsään -lukuhaaste (Suoritettu taso: Korpimetsän kulkija)

  

1. Siri Pettersen: Odininlapsi

2. Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen

3. Sini Helminen: Maan povessa

4. Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

5. Elly Griffiths: Korppikuningas

6. Johanna Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus

7. Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas

8. L.M. Montgomery: Anna ystävämme

9. Nora Roberts: Toinen koitos

10. Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

11. Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati

12. Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave

13. Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri

14. Mia Myllymäki & Anu Korpinen (toim.): Metsän kronikka

15. Tomi Rantala: Metsäläiset

16. Ilkka Auer: Kymnaasi

17. Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

18. Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset

   

Matka nuorten kirjametrolla

• Sarah Crossan: Yksi (Linja: Omien keskellä)
• Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (Linja: Taikapiiri)

         

YA-haaste 

• Sijoittuu toiseen maailmaan: Henrik Fexeus: Ontot
• Kotimainen kirja: Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
• LGBTQ+ aihe: Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
• Pohjoismainen kirjailija (ei Suomi): Mats Strandberg: Loppu
• Kirja listalta Top 100 YA Books: Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
• Historiallinen romaani: Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
• Oma suosikkigenre: Helena Waris: Jäänvartija
• Sijoittuu nykyaikaan: Jyri Paretskoi: K15 - Lupauksia
• Rodullistettu kirjailija: Nicola Yoon: Aurinko on tähti
• Blogista tai Instagramista bongattu: Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
• Kirja omalta TBR-listalta: Nonna Wasiljeff: Tomupoika
• Esikioskirja: Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
• Julkaistu vuonna 2018: Sarah Crossan: Yksi
• Julkaistu vuonna 2019: Kirsti Kuronen: Merikki

   

Bingon sain rivillä: Pohjoismainen kirjailija - Sijoittuu nykyaikaan - Kirja omalta TBR-listalta - Esikoiskirja - Julkaistu vuonna 2019

   

 
Kirjahyllyn aarteet -lukuhaaste 

• Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset
• Siri Pettersen: Odininlapsi
• Naoki Serizawa: Resident Evil 1-4
• Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven
• Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
• Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen 
• L.M. Montgomery: Anna ystävämme
• Clamp: Cardcaptor Sakura 1
• Masamune Shirow: Appleseed 1

   

    

Vuodelle 2020 jatkuvat lukuhaasteet

• Luetaan lemppareita -lukuhaaste (14.2.2019 - 14.2.2020) | bookishteaparty
• Joka päivä on naistenpäivä (8.3.2019 - 8.3.2020) | Mitä luimme kerran
• Scifi-lukuhaaste (1.6.2019 - 31.5.2020) | Yöpöydän kirjat

  

Marko Suomi haastoi Twitterissä olevat kirjaihmiset lukemaan ja jakamaan kokemuksensa edes yhdestä YA-kirjasta vappuun 2020 mennessä aihetunnisteella #yahaaste. Se tulikin hyvään saumaan, kun tuo toinen YA-haaste loppui nyt tammikuun alussa. 

 
#Hyllynlämmittäjä 2020
  

Hauskasti hyllynlämmittäjä pinooni valikoitui tällä kertaa perätin kolme sarjojen jatko-osaa, joiden edellisen osan olen lukenut niin ikään hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Viime vuonna luin pinostani neljä kirjaa, mikä ei ole ollenkaan huono saavutus sekään. Luetut olivat Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset, Siri Pettersenin Odininlapsi, Susan Cooperin Yllä meren, alla kiven ja L.M. Montgomeryn Anna ystävämme. Näistä peräti kolme on myös vuoden parhaita lukukokemuksia! Kuusi tämän vuoden pinon teoksista ostin Helsingin kirjamessuilta viime syksynä, eli pitkään eivät ehtineet unohtua hyllyjen uumeniin, mutta ehkäpä se ei tämän haasteen aikana haittaa. Löydätkö muuten kuvan kirjoista sen, jonka selkämyksessä on typo?

  

• Agatha Christie: Kurpitsajuhla
• Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat
• John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
• Julie Murphy: Dumplin
• Sara Pennypacker: Pax
• Siri Pettersen: Mätä
• Aprilynne Pike: Wings
• Philip Pullman: Salaperäinen veitsi
• Rainbow Rowell: Eleanor & Park
• Annukka Salama: Käärmeenlumooja
• Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri
• Maria Turtschaninoff: Maresi

    
Tammikuun lukupinossa
    

• Octavia E. Butler: Aamunkoitto
• Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille
• Vuokko Hurme: Kiepaus
• Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja
• Santa Montefiore & Simon Sebag Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit
• Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
• Rainbow Rowell: Eleanor & Park
• Chris Rylander: Gregin kirous