perjantai 1. huhtikuuta 2022

Maaliskuun luetut

    
Oho, maaliskuu viuhahtikin loppuun ihan huomaamatta. Arkea "ilahduttivat" auringonvalon aiheuttamat migreenit, alkava siitepölykausi ja yllättävä kylppäriremppa, joka sekoitti unirytmiäni (naapurin viemärivedet valuivat meidän saunaan ja suihkutilaan, minkä vuoksi meillä on nyt uudet seinät, katto, lauteet ja kiuas). Tasapainottavasti kävimme puolison kanssa nauttimassa kasvitieteellisen puutarhan väreistä sekä tuoksuista. 
  
Kävin helmikuussa Helsingissä nauhoittamassa Sini Helmisen kanssa Outolintu-jakson Ylen Kirja vs. Leffa -podcastiin, jota juontaa Jarmo Laitaneva. Jakso tuli kuunneltavaksi Audio Areenaan 27.3. Tämä on ehdottomasti yksi bloggaajavuosieni kohokohdista, vaikka en ole vielä itse pystynyt jaksoa kuuntelemaan. 
  
Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli pitkästä aikaa #aamilukumaraton, jonka aikana luin neljä sarjakuvateosta. Seuraava maraton onkin minun vetämäni, pääsiäisviikonloppuna 15.-18.4. Tervetuloa mukaan!
  
  
Maaliskuussa luin 15 kirjaa (2666 sivua), joista parhaat lukuhetket tarjosivat Cheshire Crossing, Jos vain kruunun saisin, Liittymiä ja Maailmantyttäret. Kuukauden lukupiirikirjana oli Jeff VanderMeerin novellikokoelma Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki, joka oli melkein vetäjää eli allekirjoittanutta vahvempi, mutta sain puserrettua sen loppuun ennen etämiittiä. Oboin kirjaa en ehtinyt lukemaan vielä loppuun, siitä tulee postaus Lukuviikolle (4.-10.4.). Lisäksi arvostelin Maailmantyttäret ja Elokuussa minä kuolen Tähtivaeltajaan 2/2022. 
  
Kaikki maaliskuussa luetut:
  • Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin
  • Minna Canth: Kotoa pois
  • Mariko & Jillian Tamaki: Skim
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Luurankotie
  • Simon Stålenhag: Liittymiä
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 2
  • Siiri Enoranta: Maailmantyttäret
  • Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Terra: Sydän
  • Tiia Salmelin: Unten kaupunki - Kuolleet puutarhat 1
  • Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen
  • Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki
  • Patrick Wirbeleit & Uwe Heidschötter: Loota
  • Andy Weir & Sarah Andersen: Cheshire Crossing
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 1: Sarahin uni
  • Emma Vieceli, Claudia Leonardi & Andrea Izzo: Life is Strange: Dust
  
Ostin kirjaston poistomyynnistä kahdeksan kirjaa kahdella eurolla. Näistä Hiljaisuus soi h-mollissa menee siskoilleni. Olen sen lukenut vuosia sitten ja on niin loistava, että laitettava vinkki kiertämään. Duanen kirjat luin lukiolaisena ja näitä nuoruuden suosikkeja keräilen aina omaan hyllyyn, kun vain vastaan edullisesti on tullut. Kuvun alla löytyi vaihtohyllystä. 
  
  • Ilkka Auer: Kivinen hauta (Lumen ja jään maa 3)
  • Diana Duane: Syvintä velhoutta, Korkeinta velhoutta
  • Granta 2: Outo
  • Stephen King: Kuvun alla
  • L.M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat, Pat - Vanhan kartanon valtiatar
  • Juri Nummelin: Verenhimo - Suomalaisia vampyyritarinoita
  • Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
  
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä - Simon Stålenhag: Liittymiä
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa - Siiri Enoranta: Maailmantyttäret
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä - Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Luurankotie
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja - Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin
39. Novellikokoelma - Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki
  
Huhtikuun lukupino:
  • Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja puolikuuloma
  • Susanna Clarke: Piranesi
  • Mervi Heikkilä & Broci: Hämärtäjät
  • Anu Holopainen: Iik! 7: Räyhähenki
  • Helena Immonen & Nora Surojegin: Näkymätön Milanna
  • Juha-Pekka Koskinen & Saana Nyqvist: Mysteerijengi: Kirjaston kiusanhenki
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 1: Tähtiin temmatut
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 3: Ihtiriekko
  • John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä
  • Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
    

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Pääsiäisen lukumaraton (15.-18.4.2022)

   
Pääsiäisviikonloppuna lukumaratoonataan! Maratoonata voi muutaman tunnin, 12 tuntia, 24 tuntia tai halutessasi vaikka koko pääsiäisen ajan 15.-18.4.2022. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenteissa. 
  
Lukumaratonin ohjeet:
  • Maratonilla luetaan yleensä 24 tunnin ajan. Voit pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan.
  • Maratoonaamisen voi aloittaa esimerkiksi perjantaina 15.4. ja päättää vasta maanantain 18.4. puolella, tai voit valita itsellesi sopivan 24 tunnin jakson pääsiäisen ajalta.
  • Maratonin lukupinosta voi halutessaan blogata tai postata Instagramissa etukäteen, päivittää tunnelmia maratonin kuluessa tai tehdä koosteen maratonin loputtua.
  • Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi 23.4. julkaistavaan maratonia kokoavaan postaukseen tässä blogissa.
  • Lukea saa mitä vain, niin romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa kuin äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä tai äänikirjoista kuunneltu aika.
  • Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivu/tuntimäärät kommenteissa.
  • Maratonin tunnisteina ovat somessa #lukumaraton ja #pääsiäisenlukumaraton. Maratonpostauksissa voi käyttää tässä postauksessa olevaa kuvaa. Voit myös ladata Instagram stoorien pohjat täältä. 
  
  Maratonilla mukana:

lauantai 26. maaliskuuta 2022

Eläintensuojelua ja hyväntekeväisyyttä kotimaisissa lastenkirjoissa

"Ympärillä oli kaikki sinistä. Kuin olisi siirrytty uneen."
    
  
Riina ja Sami Kaarlan Pet Agents -sarjassa ollaan aina eläinten ja luonnon puolella. Viidennessä kirjassa Pinnan alla huolta aiheuttaa merten muovijätelautat. Aivan ei tämä viides osa päässyt kahden edellisen kirjan tasolle, mutta mitään negatiivista sanottavaa en kirjasta kuitenkaan keksi.
  
Tällä kertaa jopa Kati-en vanhemmatkin mainitaan! En muista kuulleeni heistä mitään ensimmäisen kirjan jälkeen. Isä on kaiketi astronautti ("– Hei isä, Kati-e täällä! Kati-e vilkutti taivaalle. – Tuolla jossain hän menee."). En ymmärrä seuraavassa lainauksessa olevaa keskustelua, siis eikö tosiaan äiti voi tällaisessa poikkeustilanteessa hoitaa tyttärensä eläimiä?
  
– Eläimille pitää järjestää hoitajat loman ajaksi, hän äkkiä muisti. 
– Eikö äitisi voi hoitaa lemmikkejäsi? Timi kysyi Kati-elta. – Kyllä minun äitini ruokkii kalat, jos olen poissa. 
– Ei onnistu. "Jos otat lemmikkejä, ehtona on, että hoidat ne itse", Kati-e matkii äitinsä puhetta. (s. 54-55)
  
Kati-e menee ystävineen merentutkimusalukselle, jonka kapteenina on Juliana Verne. Pienen sukellusveneen nimi puolestaan on Nemo. Lemmikkiagentit pääsevät mukaan tutkittavana olevalle, keskellä valtamerta sijaitsevalle jätesaarelle. "Alue on kohta samankokoinen kuin 300 miljoonaa jalkapallokenttää yhteensä."
  
– Muovisaari on siis kelluva saari ihmisten aiheuttamaa roskaa, Kati-e kauhistui.
--
– Hammasharja! Timi huudahti. 
– Crocs-sandaali, huomasi Lisa. 
– Kertakäyttövaippa ja nuken pää, tunnisti Kati-e. (s. 83 ja 114)
    
Kirjassa oli hauska easter egg kesällä ilmestyvään Nordic Horror -kirjasarjaan.
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmannut agenttikolmikko merellä!
  
Pet Agents -sarjan viidennessä osassa Kati-e, Ti-bot, Timi ja Lisa pääsevät merentutkimusalukselle! Kati-e on päivittänyt Ti-botin vesitiiviiksi, ja kun Lemmikkiagentit sukeltavat pinnan alle ratkaisemaan eläinpulmaa, vedenalainen robottityöpari osoittautuu korvaamattomaksi avuksi.

      

190 sivua, Tammi 2021

 

 Sarjassa ilmestyneet:

   
*****
   
"- Piippari! Ti-bot riemuitsi revittyään lahjapaperin.
- Sillä sinut voi paikantaa. Et mene enää hukkaan, Kati-e ilahtui."
   
  
Lemmikkitietoa ja nörtteilyä yhdistävä Pet Agents -sarja on saanut jo kuudennen osansa Lumen saartamat sekä vahvistusta tekijätiimiin Anders Vacklinin liittyessä Riina ja Sami Kaarlan kaveriksi. Myös tubettaja Paqpa (sekä Herra Puupää) tekee cameoroolin kirjassa pohjoisen noitana, joka suojelee pohjoisen luontoa ja eläimiä. Jaloistaan kiinni jäätyneestä joutsenesta tuli mieleen PMMP:n biisi Joutsenet. 
  
– Tämä myrsky on tehty magiasta, Herra Puupää sanoi. 
– Magiasta? Niin kuin sinutkin? Ti-bot arvasi. 
– Niin. Pohjoisen noita Paqpa on luonut myrskyn niin kuin minutkin. (s. 99)
  
    
Oli hieman huvittavaa lukea joulunseutuun tapahtuva tarina ystävänpäivän maratonilla, lunta oli ulkona kuitenkin aivan yhtä paljon kuin kirjassakin. Nyt postaushetkellä kevät alkaa jo näkyä ulkona lisääntyvänä auringonvalona ja plussa-asteissa sulavana lumena. Ti-bot eksyy taas, mutta onneksi tähänkin toistuvaan ongelmaan saadaan kirjan lopussa viimein ratkaisu. 
  
– Inhoan talvea! Katie marisi Ti-botille -- – On liian kylmä. Aamulla kun herää on pimeää, ja iltaisin pimeä tulee ihan liian aikaisin.
--
– Et taida olla talvioptimoitu, Ti-bot totesi -- 
– En todellakaan! Kati-e huudahti tarpoessaan narskuvassa lumessa. – Taidan olla varsinainen kotikissa talvisin. (s. 9-10)
  
Lemmikkiagenttien on lähdettävä hätätehtävälle Lappiin, sillä rescue-eläinten talo ollaan purkamassa. Taide ei tällä kertaa ollut aivan yhtä upeaa kuin joissakin aiemmissa osissa, mikä on harmi – Lapista kun olisi helposti saanut paljon enemmänkin irti. 
  
    
Kati-en vanhemmista puhuttiin kerrankin vähän enemmän, astronautti isä mainittiin peräti kolmesti ja eläinallerginen äitikin kerran. "- Kun äidillä puhkesi allergia, en saanut pitää enää lemmikkejä, Kati-e sanoi." Aikuisia ei kuitenkaan näissä kirjoissa paljoa nähdä, lapset nimittäin matkaavat keskenään Lappiin (siis junalla kovasti New Yorkin Keskuspuistoa muistuttavasta paikasta Suomen Lappiin, parempi olla jokin futuristinen pikapikajuna).
  
Hänen astronautti-isänsä leijailee nytkin tuolla jossain maata kiertävällä radalla. Välillä Kati-ella on hirmu kova ikävä isää - etenkin näin joulun alla. (s. 11)
    
  

Arvosana:

    
Takakannesta:
Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmannut agenttikolmikko merellä!
  
Pet Agents -sarjan viidennessä osassa Kati-e, Ti-bot, Timi ja Lisa pääsevät merentutkimusalukselle! Kati-e on päivittänyt Ti-botin vesitiiviiksi, ja kun Lemmikkiagentit sukeltavat pinnan alle ratkaisemaan eläinpulmaa, vedenalainen robottityöpari osoittautuu korvaamattomaksi avuksi.

  

190 sivua, Tammi 2021

 

 Sarjassa ilmestyneet:

    
  Luettu myös täällä: Hiiri kirjahyllyssä
    
   
*****
     
"Kävi ilmi, että Anni oli tänään näkymätön tyttö. 
Kaikki hänen ympärillään käyttäytyivät kuin hänen paikallaan olisi ollut tyhjää ilmaa."

  
Kaisa Paaston lastenkirjasarjan toisessa osassa Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla tehdään elokuvaa, jolla kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen. Opettaja näyttää Annin luokalle pätkän uutisista: hirmumyrsky on tehnyt tuhojaan Brasiliassa ja moni lapsikin on jäänyt kodittomaksi. 
  
– Minusta te olette sen ikäisiä, että teidän tulee jo olla tietoisia siitä, mitä maailmassa tapahtuu.
--
Uutiskuvissa näytettiin runneltua maisemaa, jossa oli sekaisin palmuja, lautakasoja, värikkäitä vaateriekaleita ja autonromuja. (s. 10)
  
10-vuotias Anni haluaa tehdä ihan kaiken itse, eikä jaa mitään parhaan ystävänsä Riian kanssa - ja sitten pinkkitytötkin tunkeutuvat kuvioihin mukaan. Stina ja Julia kaappaavat Annin projektin, tai sille ainakin tuntuu, kun tytöt tekevät omine päineen julisteen tapahtumasta ja haluavat leffaan romanttisen juonen kysymättä Annin mielipidettä. 
  
– Helppoa sanoa. Mä en vain taida olla mikään johtajatyyppi. 
– Et olekaan, mutta nyt sinun on vähän pakko, Riia sanoi. (s. 115)
  
Anni katsoo Riian kanssa 5-Minute Crafts -videoita. Niistä on ollut paljon puhetta YouTuben reaktiovideoilla, että mille ikäryhmälle ne on tarkoitettu. Aluksi askarteluvideoiksi tarkoitetut pätkät ovat muuttuneet vuosien varrella käsikirjoitetuksi komediaksi, mutta jos joku tekisi sketseissä esiteltyjä "askarteluja" on olemassa todellinen riski loukkaantumiselle (esim. juomatölkistä näperrelty popcornia valmistava koje menee tähän kategoriaan). Siksi en pidä kauhean hyvänä ilmiön mainitsemista kirjassa, vaikka lapset niitä katsovat muutoinkin. 
  
Hänet oli vallannut kauhea tunne, että juna oli lähdössä asemalta. Eikä hän ollut sen kyydissä. (s. 52)
  
Samastuin paljon Annin äidin huoliin, kun perheessä on vain yksi palkkaa saava aikuinen, miten saada rahat riittämään ruokaan, kun tiskikone hajoaa, mistä saada töitä, kun bloggaaminen ei avannutkaan rahaisaa polkua. "- Ollaanko me yhtäkkiä köyhiä tai jotain? Anni kysyi." Onneksi loppu on onnellinen.
  
– Onko joku hätänä? Anni kysyi. 
– Ei mitään ihmeellistä, äiti sanoi. – Ei mitään, mistä sinun tarvitsisi huolestua. 
Anni tuijotti heitä edelleen kysyvästi. 
– Vain näitä rahahuolia, isä sanoi. – Aikuisten juttuja. Ei sen vakavampaa. (s. 73)
  
Todella mainioita ajatuksia ystävyydestä, vastuun jakamisesta ja toisten auttamisesta sekä siitä, kuinka tunnistaa luotettava uutinen. Annin isoveli Aleksi on loistava tyyppi, joka auttaa pikkusiskoa leffaprojektissa. ♥ Lisäksi kirjassa viljellään muutamia sivistyssanoja, kuten eksistentiaalinen kriisi ja synergia, joita ei sen kummemmin avata. 
  
Perheen minipossu Vaappu.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Jos hyvän tekeminen olisi helppoa, kaikkihan sitä tekisivät!
  
Anni haluaa tehdä hyvää, mutta maailma asettuu poikkiteloin. Riia pyytää mahtavaan elokuvaprojektiin ihan vääriä ihmisiä – Julia ja Stina tuntuvat kaappaavan kokonaan Annin keksimän hyväntekeväisyyshankkeen.
  
Jos haluaa olla elokuvaohjaaja, on pakko ottaa ohjat. Anni vain ei ole oikein johtajatyyppiä. Onneksi omat tukijoukot, Akseli, Vaappu-possu ja naapurin Mansteeni, auttavat Annia aukomaan solmuja.
  
152 sivua, Tammi 2021
  
Kuvittanut: Mari Ahokoivu
  
Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Kirjavinkit, Lue meille äitikulta, Viihdevintiöt

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

2x Elizabeth Acevedo

"Papilla oli kaksi elämää.
Kaksi tytärtä.

Papi oli kahtia jakautunut mies,
pelasi peliä itseään vastaan."

  
heti kun virkailija

lausuu sanan onnettomuus,
linoleumi avaa
                näykkivät leuat

pohjattoman mahan,
                minut nielee
tämä hainhampainen totuus. (s. 12)
  
Isän yllättävä kuolema paljastaa tällä olleen kaksi elämää, toinen New Yorkissa, toinen Dominikaanisessa tasavallassa. Elizabeth Acevedon säeromaanissa vuorottelevat 16-vuotiaiden tytärten Caminon ja Yahairan näkökulmat ja lopussa he kohtaavat. Kirjan pituutta ei kannata säikähtää, sillä sivut ovat todella ilmavia, riveillä on vain muutamia sanoja. 
  
Tunnen olevani lankarulla,
joka on pudotettu lattialle.

Kierin auki & purkaannun,
kun totuus alkaa valjeta.

Sisko. Sisko. Sisko. (s. 241)
  
Maata jalkojen alle on nopealukuinen, mutta ei ehkä aivan niin vaikuttava teos kuin Runoilija X.  Vahvaa #metoo ja BLM sanomaa kuitenkin tässä on. Naisen asema Dominikaanisessa tasavallassa on pelottavan kapea, ja etenkin Caminon ahdistelija hirvittää. Häntä jopa syytetään, että on tarkoiteuksella herättänyt ahdistelijansa huomion. Parasta kirjassa on Yahairan ja hänen paloportailla tomaatteja kasvattavan tyttöystävänsä Dren suhde.
  
somessa pyörii videoita, joissa
taas joku musta poika ammutaan (s. 190)
  
&-merkin käyttö ja-sanan sijaan oli aluksi ärsyttävää, mutta melko nopeasti ne alkoi lukea automaattisesti kuin olisi kirjoitettu auki. Romaanin taustalla on aito lento-onnettomuus vuodelta 2001. Turmassa kuolleet olivat enimmäkseen dominikaanisesta tasavallasta ja osalla matkustajista oli ollut kaksoiselämä. Tapahtuma on jäänyt uutispimentoon WTC-torneihin kohdistettujen iskujen takia. Miinusta annan siitä, ettei kaikkia espanjankielisiä ilmaisuja oltu suomennettu (olisi voinut avata vaikka viitteinä).
  
Haluaako kukaan koskaan
lähteä kotoaan?
--
Olisiko helpompaa leikkiä, että tämä on väliaikaista,

että jonain päivänä on turvallista palata?
--
Täällä, huolimatta pahasta & rumasta,
on kotini. & nyt toivon, että voisin jäädä. Haluaako kukaan koskaan
lähteä paikasta, jota rakastaa? (s. 401)
    
Samastuin jossakin määrin hahmojen kokemuksiin, sillä oma isäni kuoli yllättäen ollessani 14 ja olimme vain vuotta aiemmin joutuneet jättämään kotimme, jossa olin koko ikäni asunut. Ei liene ihmekään, että edelleenkin suurin osa unistani sijoittuu lapsuudenkotiini, vaikka olen asunut opiskelukaupungissani Oulussa jo pidempään kuin siellä. 
  
Ihmiskeho on kumma pala lihaa.
Se paisuu & tyhjenee
pitääkseen meidät hengissä,

mutta pienet sanat voivat sen täyttää
tai puhkoa siitä ilmat pihalle. (s. 273)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Terävä romaani surusta, anteeksiannon vaikeudesta ja katkeransuloisista ihmissuhteista
  
Camino Rios asuu Dominikaanisessa tasavallassa ja haaveilee lääketieteen opinnoista New Yorkissa. Newyorkilainen Yahaira Rios puolestaan ei ole puhunut isälleen sitten edelliskesän, jolloin hän sai tietää tämän toisesta vaimosta.
  
Camino ja Yahaira saavat kuulla olevansa sisaruksia, kun heidän isänsä menehtyy lento-onnettomuudessa. Juuri kun he luulevat menettäneensä kaiken isästään, he löytävät toisensa. Isän kuolema paljastaa kipeät totuudet sekä rakkauden, jonka hän jakoi meren kaksin puolin.
  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 421 sivua, Karisto 2021
  
Alkuperäinen nimi: Clap When You Land (2020)
  
    
*****
  
"Mä tiedän, että keittiössä mä olen onnellisempi kuin missään muualla.
Se on ainoa paikka, missä mä voin rentoutua ja missä riittää, kun keskittyy perusjuttuihin: makuun, tuoksuun, koostumukseen, yhdistelyyn, kauneuteen."
  
  
Elizabeth Acevedon kolmas suomennettu teos Kaikilla mausteilla oli nuortenkirjalukupiirin marraskuun kirjana. Kustantaja lupailee lämminhenkistä lukupalaa ja periaatteessa sainkin sen. Toisin kuin Acevedon aiemmat kirjat, tämä ei ole säeromaani. Harmillisesti kirjastosta lainaamastani kappaleesta oli joku aiempi lainaaja taitellut ison osan nurkista.
  
Emonilla on hieman vaikeaa selvitä paineiden alla. Hän on lukion viimeistä vuotta käyvä nuori, jolla on kaksivuotias lapsi. Emoni käy koulun ohessa töissä ja asuu mummonsa kanssa, joka on kasvattanut hänet. 'Buela auttaa hoitamaan myös taaperoa. Isä ei kestänyt vaimonsa kuolemaa ja muutti takaisin Puerto Ricoon, mistä vierailee joka kesä kuukauden ajan. 
  
Mä halusin antaa Babygirlille kivan nimen. Sellaisen, joka ei paljasta siitä liikaa etukäteen, niin kuin mun oma nimi. -- Ja vaikka meidän nimissä onkin samoja kirjaimia, mun oma on täynnä veitsenteräviä äänteitä: E-Maa-Ni, Emman nimi on pehmeä, se pyörähtää kieleltä kuin unelias kuiskaus. (s. 14)
  
Emonin tyttären nimi on Emma, mutta häntä kutsutaan 90% kirjasta Babygirliksi. "Toivon todella, että alkaisit kutsua Emmaa hänen oikealla nimellään. Tämä Babygirl-höpötys hämmentää häntä." Tytön isä on myös kuvioissa mukana sovittuina viikonloppuina, mutta muutoin Emoni ei häntä halua nähdä. Tyyppi tosin sattuu olemaan aika mustasukkainen ja on pyytänyt lähistöllä asuvia kavereitaan pitämään Emonia silmällä ja raportoimaan, jos tämän luona käy poikia.
  
Minun oli todella vaikeaa samaistua Emonin tilanteeseen. Etenkin siihen lapsi-osuuteen kirjasta, itse kun olen vapaaehtoisesti lapseton. "Valmiina äidin mahassa koputtelemassa iho-ovea, että pääsisin ulos." En myöskään ole hyvä kokkaamaan ja ihmettelin Emonin kykyä yhdistellä raaka-aineita luovasti herättäen syöjissä erilaisia tunteita ja muistoja. Sitä on kirjassa useaan otteeseen kuvattu maagisena. Kirjassa on myös pieni romanttinen sivujuoni ja tykkäsin siitä puolesta paljon. "Mä luulen, että se haluaisi ihan oikeasti tapailla mua."
  
Se oli luultavasti vaikein päätös, jonka mä olen koskaan tehnyt. Kenelläkään ei ollut oikeita vastauksia, kukaan ei tiennyt, pärjäisinkö mä äitinä vai pitäisikö mun antaa vauva adoptioon. Tai olisiko mun pitänyt tehdä abortti.
--
"Jos pidät vauvan, et enää ole oman elämäsi keskipiste, Sinun täytyy ottaa lapsi huomioon jokaisessa päätöksessä, jonka teet. Et voi enää olla itsekäs; et voi panna omia tarpeitasi vauvan tarpeiden edelle. Tämä on viimeinen kerta, kun joku kysyy ensin sinulta, mitä sinä haluat, ja vasta sitten, mitä vauvasi tarvitsee." (s. 119-120)
  
Emoni pidättää toistuvasti hengitystään niin, että hänen täytyy olla jo paha happivaje. Kohtia löytyy ainakin sivulta 84 "Mä päästän henkäyksen, jota en ollut huomannut pidätteleväni.", sivulta 95 "Mä päästän henkäyksen, jota en edes tajunnut pidätelleeni." sekä sivulta 240 "Kun lentokoneen pyörät koskettaa kiitoradan asfalttia, mä päästän henkäyksen, jota en tiennyt pidätelleeni." Lisäksi hän puree huultaan huomaamattaan, kuten sivulla 221 "Mun alahuuleen sattuu, ja mä tajuan purreeni sitä koko keskustelun ajan." ja sivulla 284 "Mä en edes huomannut purevani huultani." Hieman liikaa toisteisuutta makuuni. 
  
Kaikilla mausteilla on nopealukuinen ja hyvin kirjoitettu, kuten kaikki Acevedon teokset ja varustettu jälleen upean monipuolisella hahmogallerialla. Edustettuna on niin erilaisin etnisyyksin varustettuja ihmisiä kuin sateenkaaren värejäkin. Kaikilla mausteilla auttaa ymmärtämään hyvin erilaisessa asemassa olevan ihmisen näkökulmaa. Näitä on aina kivaa lukea juuri siksi, sillä välillä on erittäin tervetullutta hypätä aivan toisenlaisen ihmisen saappaisiin ja kokemusmaailmaan. Tämä tosin vahvisti entisestään tunnetta, etten halua lapsia. Toivottavasti Acevedo kirjoittaa lisää teoksia ja ne tullaan kääntämään suomeksikin. 
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Emoni Santiago on high school -opiskelija, pikaruokalan työntekijä ja pienen tytön yksinhuoltajaäiti. Kun luokkatoverit katsovat jo tulevaisuuteen, Emonin vaihtoehdot ovat rajatut. Keittiö onkin ainoa paikka, jossa hän voi päästää irti huolistaan. Keittiössä hän saa aikaan taikoja. Kun koulussa alkaa ruoanlaittokurssi, Emoni haluaa osallistua, vaikkei hänellä ole varaa kurssiin sisältyvään opintomatkaan. Hän päättää kuitenkin murehtia sitä myöhemmin. Lähipiirin sekä inspiroivan opettajan kannustuksen avulla Emonille aukeaa uusia, odottamattomia polkuja.
  
Palkitun runoilijan uutuusromaani on lämminhenkinen lukupala ja antaa äänen nuorille naisille, joiden tarinoista usein vaietaan.
  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 334 sivua, Karisto 2020
  
Alkuperäinen nimi: With the Fire on High (2019)
  

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Minna Canth: Kotoa pois

"Niin, minä sanon sen, piiat pysykööt piikoina, 
elköötkä pyrkikö oikeiden ihmisten vertaisiksi"
  
   
Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste
  
Minna Canthin päivän kunniaksi 19.3. olen vetänyt jo kahdeksan kertaa lukuhaasteen hänen teoksistaan. Osallistua on saanut myös teoksilla jotka kertovat hänestä tai joissa hän esiintyy jollakin tapaa. Googlailtuani aikani valitsin tämän vuoden haastekierrokselle hieman vähemmän tunnetun teoksen. Tällä kertaa päätökseen vaikutti Canthin teosten upeat, modernit kansikuvat äänikirjapalveluissa. En tiedä, kuka kansikuvat on suunnitellut tai ovatko ne jostakin kuvapalvelusta, mutta niissä on vain sitä jotakin. 
  
Näytelmä Kotoa pois (1895) muistuttaa hieman Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (1813), molemmissa vanhemmat nimittäin haluavat tyttönsä hyviin eli rikkaisiin naimisiin. "Pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös niin?" Ja Canthin naishahmot ovat vähintään yhtä säpäköitä kuin Austenin Elizabeth Bennet. Fanny on kouluja käynyt nuori nainen, jota ei kiinnosta miesten kanssa riiailu, hän haluaa mennä töihin.
  
ROUVA LINDEMAN: Elä Fanny kulta! Johan sinä olet päästä vialla. Pöllismäelle? Sinne sydänmaalle – jossa ei ole ainoatakaan sivistynyttä ihmistä, ei kuin pöllöjä (s. 376)
  
Näytelmässä kuvataan kolmen tunnin sisään mahtuvia tapahtumia. Valmistaudutaan vieraiden saapumiseen. Fannylle tulee vieras, joka kertoo vapaasta opettajan paikasta. Lopulta vieraat saapuvat ja Fanny lähtee laivalle. Koska Fannyn vanhemmat ovat ylentyneet nykyiseen asemaansa oltuaan aiemmin piika ja renki, puhutaan näytelmässä myös paljon tällaisesta sosiaalisesta kiipimisestä ja siitä, onko oikein, että rikkailla on enemmän ääniä vaikuttamiseen kuin vähävaraisilla. 
   
Yksi kirjan isoista teemoista on myös naisten koulutus. Canth ajoi voimakkaasti naisten oikeuksia, eli tässä on selvästi kommentaaria tyttöjen kouluttautumisen puolesta. Fannyn päätös karata kotoa työskentelemään opettajattarena on hurjan hieno osoitus hänen vahvatahtoisuudestaan. Hän vastustaa vanhempiensa valintoja ja kulkee omia polkujaan. Paljon samoja aineksia löytyy myös novellista Agnes ja pienoisromaanista Hanna, mutta niitä on ehkä helpompi suositella.
  
PENTTINEN: Virasta vähät. Sinun ei tarvitse leipäsi eteen tehdä työtä -- 
FANNY: Ettäkö olisin sitten laiskana täällä kotona? 
PENTTINEN: Kuinka kauvan sinä tulisit laiskana olemaan? Minä sinut naitan tuota pikaa -- 
ROUVA PENTTINEN: Siellä, Pöllismäellä, siellä et saisi miestä ikinä. Tuskin lienee ainoatakaan herraa koko seudulla. 
FANNY: Mitä minä niistä herroista – 
ROUVA PENTTINEN: Herra siunaa – vanhaksi piiaksiko sinä aijot jäädä? Kun hautautuisit sinne sydänmaalle? -- 
FANNY: Opettajattarena voisin tuntea itseni hyvin onnelliseksi. 
ROUVA PENTTINEN: Mitä onnelliseksi! Ole hupsimatta tyhjää. -- 
PENTTINEN: Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä. -- Elä höpise. Minä sinulle koetan miestä hankkia ja sinä – 
FANNY: En huoli miehestä. En mene naimisiin milloinkaan. -- 
PENTTINEN: Sitten minä naitan sinut väkisen, ellei muu auta. 
FANNY: Voi, antakaa minun olla rauhassa – ennätän minä vielä tuonnempanakin niihin puuhiin. -- 
PENTTINEN: Sitä on hupakko. Ei muka mene naimisiin. Ei huoli miehestä? Ja mieli tekee kumminkin, niin saakurin lailla, hänen niinkuin muidenkin. Siitä olen varma, että panen vaikka päänikin pantiksi. (s. 350-353)
  
Vanhat kirjat ovat jollakin tapaa tosi sympaattisia. Tämäkin vuonna 1928 ilmestynyt kokoelma on jossakin vaiheessa kastunut, mutta muutoin se on loistavassa kunnossa ja näyttää ulkoa arvokkaalta ja viattomalta tummissa kansissaan. Vanhojen kirjojen tuoksu on myös aivan omanlaisensa, ehkä lumppupaperin, kansissa käytetyn liiman, säilytyspaikkansa tai ikänsä vuoksi.  
  
Oli jännittävää huomata, ettei tätä Kotoa pois löytynyt lainkaan uudemmista kokoelmista - tai sitten kirjastolla ei ollut muita vaihtoehtoja. Tai en vain osannut etsiä niitä. Mutta äänikirjana tämän ainakin löytää, jos joku lukijani kiinnostuu tutustumaan tähän itse. Ilmeisesti näytelmä pohjaa Kodista pois -novelliin ja olisikin kiinnostavaa vertailla näitä kahta. Se saattaa löytyä helpomminkin, ainakin netistä, mutta ehkä myös jostakin kokoelmasta.
  
ROUVA LINDEMAN: Se on sulaa hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne jouda sitä ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä. 
--
AHLBOM: Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle.
--
ROUVA LINDEMAN: Mitä tytöt tekevät liialla opilla? Ja niillä viroilla sitten? Tulevat semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan edes. (s. 363-364)
  
Rouva Penttinen puhuu välillä ruotsia ("Te komma remman. Mykky remman."), jota hienot rouvat hieman naureskellen kommentoivat keskenään: "ruotsiansa sen vaan pitää lasketteleman". Hän haluaa ääntää kaikkien vieraiden nimet väärin. Alhbom on Ahlpummi, Lindeman on Lintemanni, Fellman on Welman, Broberg on Spruuper, Fannyakin hän kutsuu Vannyksi ja haluaa tämän kutsuvan vanhempiaan mammaksi ja papaksi, koska "paremmissa ihmisissä ei kukaan sano äidiksi". 
  
FANNY: Maalari Rankin – 
ROUVA PENTTINEN: Sdrankin. Sano sinä Sdrankin – 
FANNY: Hänenpä nimensä on Rank – 
ROUVA PENTTINEN: Niin, mutta Sdrank kuuluu paljon viinimmältä. Rank – Rank –? Hyi – sehän on niin moukkamaista. Sdrank se pitää olla. 
RIIKKA: Sr – Sran – Tran – Ei! Minun kielen' ei keäänny. (s. 340) 
  
Ei tämä ollut minulle paras Canthin teos, tästä asetelmasta olisi voinut kirjoittaa pidemmänkin näytelmän tai jopa romaanin. Tällaisenaan tarina jää komedialliseksi pikakelaukseksi, eikä karikatyyrisistä hahmoista saa kummoista otetta, ei oikeastaan edes kapinoivasta Fannysta tai juoruilevista rouvista. Tästä asetelmasta olisi kylläkin helppoa tehdä moderni tulkinta, sillä Fannyssa on aineksia niin aseksuaaliksi kuin vapaaehtoisesti lapsettomaksikin, miksei jopa sateenkaariteemojakin voisi löytää.
  
Kuten aiempienkin Canthin teosten kanssa, lukeminen oli sujuvaa, joitakin yksittäisiä vaikeita tai erikoisella kirjoitusasulla olevia sanoja ja sanontoja lukuun ottamatta. Näitä olivat ainakin seuraavat: valloovat (vellovat, aaltoilevat?), kartiini (verho), pukelo, roahi (raaskia?), raarimpaa, sylinteri (asiayhteyden perusteella silinterihattu), aarttia, särryttimiä, punkka (koppa, vasu?), kilomeetteri, "ulkopuolelta hampaiden", "häpeän silmäni maalle", "Mitä pihkaa?" ja "Hän tulee takaisin aika hamppua."
  
ROUVA PENTTINEN: Semmoinen, miksi se sitä nyt sanoikaan –? Rössel matto – vai oliko se Sprössel matto, niin Sprössel matto se oli. 
--
ROUVA AHLBOM: Eihän Brysseli-mattoja milloinkaan Pariisista tuoda, Berliinistä ne ovat tilattavat. (s. 353 ja 357) 
    
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
    
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kauppias Penttinen ja hänen rouvansa suunnittelevat tyttärensä Fannyn naittamista. Pariskunta on noussut rengistä ja piiasta nykyiseen asemaansa, ja heille on tärkeää käyttäytyä seurapiireihin sopivasti. Penttiset päättävätkin järjestää hienot kahvikutsut, joihin kutsutaan joukko arvovaltaisia miehiä - taka-ajatuksenaan tyttären saaminen hyviin naimisiin.
  
Fannyn mielipidettä asiaan ei juuri kysytä. Tytär itse haaveilee opintojensa jatkamisesta, jotta hänestä voisi tulla kansakoulun opettaja. Myöskin Fannyn sulhaskandidaatiksi kaavaillun tohtori Brobergin tunnot ovat Penttisten kahvikutsuilla lähinnä kiusaantuneet. Saavatko Penttiset kuitenkin tahtonsa läpi?
  
Minna Canth kootut teokset IV (sis. Papin perhe, Sylvi, Hän on Sysmästä, Spiritistinen istunto, Kotoa pois ja Anna Liisa) 484 sivua, Otava 1928 (2. painos), Kotoa pois s. 335-380 (45 sivua)
  
Näytelmä on luettu myös täällä: Lurun luvut
  

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:

  
Novelleja ja pienosromaaneja: