keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (Kerttu & Mira #1)

"En ollut varautunut siihen, että kirja voisi olla aidosti mielenkiintoinen."
  
   
Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7., Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt
  
Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.
   
Terhi Rannelan nuortentrilogian aloittavassa teoksessa Amsterdam, Anne F. ja minä päähenkilönä on 15-vuotta juuri täyttänyt Kerttu Kaarina Koistinen, tuttavallisemmin Kepa tai K3. Kun hän lähtee äitinsä kanssa syyslomalla Amsterdamiin, koto-Suomeen jäävät ex-tyttöystävä Mira ja nettidieitti Jimi. 
  
Kun katsoin Miran kissamaisen vihreisiin silmiin ensimmäisen kerran, en ymmärtänyt, että se laukaisisi minussa massiivisen identiteettikriisin. En ollut koskaan aiemmin pohtinut seksuaalista identiteettini -- Olin hetero niin kuin kaikki kaverinikin. En ollut edes osannut määritellä itseäni heteroksi, mutta yhtäkkiä kaikki lokerot piti kaivaa esiin. (s. 31)
  
Olen lukenut Rannelalta aikaisemmin vain yhdessä Anneli Kannon kanssa tehdyn Kuparisaari-trilogian, joka ei aivan vakuuttanut kummankaan kirjailijan taidoista, mutta Kertun luonne on paljon kiinnostavampi ja uskottavampi kuin yhdenkään tuon fantasiasarjan hahmoista. Hän lukee paljon, harrastaa postcrossaamista ja on teiniangstissaankin mukavan monipuolinen ajattelija sekä sanavalmis nuori, johon välillä samastuin (olemme esimerkiksi molemmat käyneet ala-asteella puheterapiassa kiertämässä ärrää orren ympärille).
  
Hänen äitinsä on Suomen tunnetuin romanttinen kirjailija Kaarina Kataja, joka keräilee Anne Frankin päiväkirjan eri painoksia ja myös eri kielillä. Kerttu kritisoi Gilmoren tyttöjen äiti-tytär-suhdetta, epäuskottavaksi mutta silti hänellä on varsin hyvät välit äitiinsä. Jopa Kertun seurusteleminen tytön kanssa on äidille ok - tällaisia vanhempia tarvittaisiin enemmän todellisessakin maailmassa. Kertun sanoin, onhan Suomi aikamoinen takapajula, "jossa on ahdasmielisiä urpoja vielä 2000-luvullakin."
  
Kerttu on saanut äidiltään syntymäpäivälahjaksi kappaleen Annen päiväkirjasta ja hän ihmettelee, miksi se on niin merkittävä teos etenkin äidilleen. Kerttu ei pidä tyttökirjaklassikoista ja kokee päiväkirjan kuuluvan samaan kategoriaan. Hänestä on turhaa lukea "jonkun sata vuotta sitten kuolleen teinin" vuodatuksia, etenkin koska Anne kuolee, sillä "sehän spoilaa koko jutun". Lopulta Kerttu kuitenkin suostuu lukemaan teoksen, jos hän saa 70€ maksavat farkut. Tyttö saa yllättyä, millainen vaikutus teoksella häneen lopulta onkaan.
      
Meitä vastaan kävelee harvakseltaan niin absurdin näköistä porukkaa, että olen varma siitä, että kaupungin alapuolella sijaitsee rinnakkaistodellisuus, josta nämä ovat kiemurrelleet ihmisten ilmoille. -- En ihmettelisi, vaikka vastaani hoippuisi pilvessä oleva Ihmemaan Liisa tripillä olevan Irvikissan kanssa. (s. 44-45)
  
Amsterdam vaikuttaa ihanalta paikalta, jonne täytyy päästä joskus. Haluan vierailla ainakin Frankien piilopaikasta tehdyssä museossa ja ihastelemassa Van Goghin maalauksia. Olen lukenut Anne Frankin päiväkirjan ja myöhemmin myös lukupiirini, joka teki se inspiroimana matkan Amsterdamiin, harmillisesti itse en päässyt tuolloin mukaan. Myös John Greenin teoksessa Tähtiin kirjoitettu virhe matkustetaan Amsterdamiin. 
  
Naureskelin, kun Kerttu kuvaa, kuinka Amsterdam elää pyörillä. Hän tapaa paikallisen pojan, joka kertoo, että "pyörän odotettu elinikä per omistaja on vain puoli vuotta", ennen kuin se varastetaan. Kerttu kommentoi, että Tampereella pyöräilijät ovat liikenteen alinta kastia, joille mummon puivat nyrkkiään eikä hänen pyöräänsä ole koskaan varastettu. Toista on Oulussa, jota kutsutaan jopa Suomen pyöräilypääkaupungiksi, eikä itseään voi kutsua oikeaksi oululaiseksi ennen kuin pyörä on varastettu ensimmäisen kerran. 
  
Jatko-osa Goa, Ganesha ja minä kerrotaan Miran näkökulmasta. Täytyy pitää mielessä tämä sarja, viimeistään ensi vuoden Pride-viikkoa ajatellen, sillä Terttu ja japanilaisesta kulttuurista kiinnostunut Mira ovat sen verran kiinnostavia hahmoja, että heidän mukanaan lähtee mielellään toisellekin matkalle. 
  
 Elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen. (s. 101)

Terhi Rannela: Näin kirjani ovat syntyneet

”Muistan hyvin, miten keksin aiheen Amsterdam-kirjaan. Olin koulukeikalla Pirkanmaalla, puhuin 200 yläkoululaiselle. Kun kysyin, kuinka moni oli lukenut Anne Frankin päiväkirjan, vain kaksi kättä nousi. Vähän huolestuin ja mietin, kuinka voisin tuoda Anne Frankin nykyaikaan. 

Syntyi Kerttu. Hiukan ärsyttävä hälläväliä-tyttö, vähän hemmoteltu alisuorittaja. Vähän erilainen kuin Reija tai Aura – olen aina halunnut kirjoittaa mahdollisimman monenlaisista tytöistä. 

Olen lukenut Anne Frankin päiväkirjan monessa elämänvaiheessa. Luin kirjan ensimmäisen kerran 12-13-vuotiaana ja Anne on luultavasti yksi syy siihen, miksi olen aina pitänyt päiväkirjaa. Anne oli minulle pitkään kuitenkin lähes fiktiivinen hahmo, tyttökirjan päähenkilö, kunnes itse menin syyslomamatkallani Amsterdamiin vierailemaan Salaiseen siipeen. Tutustuminen Annen perheen piilopaikkaan oli hyvin vaikuttavaa ja koskettavaa. 

Varhaiskypsä Anne pohtii päiväkirjassaan seksuaalisuuttaan, joten pidin luontevana, että myös Kerttu tutkiskelee omia tunteitaan. Hän ihastuu yhtä luontevasti sekä poikiin että tyttöihin."
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
– Maailma kutsuu, Neiti Kolmiodraama. Nyt me Koistisen kauniit naiset menemme valloittamaan Hollannin, äiti sanoo.
  
Kertun 15-vuotispäivä on päättynyt nolosti. Hän on lopettanut suhteensa Miraan tekstarilla. Ei kovin kypsää. Tuore virtuaalisuhde Jimiin kukoistaa, mutta Mira on raivoissaan. Kertun pelastukseksi luksusmutsi vie tuhlaajatyttärensä syyslomalle Amsterdamiin. Mutterissa on kelpo kallonkutistajattaren vikaa. Rakkausromaanien kirjoittajan pätevyydellä ja vinolla huumorillaan hän terapoi tytärtään samalla kun esittelee itselleen tuttua kaupunkia kanaaleineen ja polkupyörineen, huumeruiskuineen, tyttökatuineen ja historian haamuineen. 
   
Kaupunki jää Kertun lähdettyä ennalleen, mutta Tampereen tyttö on muuttunut. Hän ja Anne Frank ovat jakaneet yhteisen salaisuuden. 
  
Kotona odottaa vuosisadan yllätys
     
199 sivua, Otava 2008
   
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Amsterdam, Anne F. ja minä (2008)
  • Goa, Ganesha ja minä (2009)
  • Jäämeri, jäähyväiset ja minä (2010)
  
Samantyylisiä kirjoja:  

4 kommenttia:

  1. Tykkään koko sarjasta todi paljon, tulee hyvä mieli kun lukee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli tosiaan hauskaa lukea. Kerttu tuntui aidolta ja kiinnostavalta hahmolta, eikä ärsyttänyt ollenkaan, vaikka olikin paikoin pisteliäs ja kutsui äitiään mm. synnyttäjäkseen. Lisää tällaisia kirjoja. Täytyy käydä kirjastolla tutkimassa onko siellä jatko-osia.

      Poista
  2. Minusta tämä kirja oli vähän teennäinen enkä hirveästi pitänyt sen henkilöistä. Itse aikoinani kiinnostuin Anne Frankin päiväkirjasta luettuani Jussi Taskisen kirjan Minä, isä ja Unikeko, jossa 13-vuotias tyttö on lomamatkalla isänsä kanssa ja matkalukemisena on Annen kirja. Rannelan kirja on kuitenkin Taskisen kirjaan verrattuna aika erilainen (ja mielestäni huonompi) enkä ole varma, miten hyvin se onnistuu houkuttelemaan nuoria lukemaan aiheesta lisää. Tässä kirjassahan päähenkilön äiti on Annen päiväkirjasta paljon innostuneempi kuin päähenkilö itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi ja kiitos kommentistasi!

      Arviointini taustalla vaikuttivat Rannelan yhdessä Anneli Kannon kanssa kirjoittama Kuparisaari-trilogia, josta en juurikaan pitänyt ja tämä oli siihen verrattuna paljon laadukkaammin kirjoitettu, sekä Elina Pitkäkankaan Kuura, jonka päähenkilö on rasittavin, johon olen koskaan törmännyt. Näiden lukukokemusten ollessa pohjalla tämä oli ihan ok kirja. Potentiaalia olisi toki ollut erinomaiseenkin kirjaan, mutta nyt sitä tasoa ei saavutettu. Minä kiinnostuin Anne Frankin päiväkirjasta, kun hänet mainittiin John Greenin Tähtiin kirjoitetussa virheessä (joka tuntuu olevan ainoa hyvä teos häneltä). Toki tiesin henkilön ja hänen elämänsä liian aikaisen päättymisen pääpiirteittäin, mutta koskaan aikaisemmin ei ollut syntynyt oloa, että haluan lukea hänen päiväkirjansa. Onneksi löysin sen muutama vuosi sitten kirpparilta ja luinkin pian ostamisen jälkeen. Tuo Taskisen teos on minulle aivan uusi tuttavuus, täytyypä googlailla lisää siitä. Täytyy toivoa, että nuoret lukijat löytäisivät Annen, etenkin kun katsoo millaiseen suuntaan suomalaista isänmaallisuutta on yritetty muutamien äänekkäiden ihmisten taholta viedä.

      Poista