lauantai 30. toukokuuta 2020

Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

"Mikään ei ole pääsaarelaisten mielestä yhtä pahaa kuin elämä merirosvona. 
Niin että sen täytyy olla aika mahtavaa. Kun täytin kymmenen vuotta ja sain oman huoneen, 
ryhdyin valmistautumaan siihen, että merirosvot tulevat ja sieppaavat minut."
  
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa monta ihmistä
   
Vau! Ei ole suotta Hilkka Liitsolan toisinkoinen Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka LukuVarkaus -palkintoehdokkaana. Kirja oli mennyt minulta aivan ohitse ja havahduin vasta tuon ehdokkuuden myötä varaamaan sen kirjastosta. Luin sen ahmien parissa päivässä. Ihan mielettömän hieno maailma tässä!
   
Oviaukon pielessä luki koruttomalla tekstauksella Kajo. Ei muuta. Kun ei ollut sukua, ei ollut sukunimeäkään, niin yksinkertaista se oli. Mutta nimenikin oli omani, ja se riitti minulle. (s. 5)
  
Kajo on 12-vuotias orpotyttö Korkeamuurin orpokotilaitoksessa. Hänellä ei ole tietoa vanhemmistaan. Jo parin vuoden ajan Kajo on suunnitellut pakenevansa orpokodista ja suorastaan toivoo, että merirosvot kaappaisisivat hänet matkaansa. Ja kun niin sitten käykin, eivät nämä olekaan sellaisia kuin johtaja Kuunvalon kauhukertomuksissa. Kajo päätyy laivatytöksi naisvaltaisen miehistön pompoteltavaksi. 
  
- Saadaaks me pitää se? Saadaanhan? Riki kerjäsi. 
- Se seuras meitä kotiin, Arrrja selitti. 
- Tietysti seurasi! Tehän olette sitoneet köyden sen käteen! Kolmikolkka parahti. (s. 11)
  
Lopulta hän saa tarpeekseen ja yrittää paeta. Toisin kuin Kajo luulee, eivät merten kauhut olekaan vihaisia teosta vaan iloisia, että hän ei halua noudattaa joka ikistä hieman outoa ja turhaakin käskyä, joita miehistö on hänelle antanut. Testin tarkoituksena on katsoa, löytyisikö tytöstä sisua ja omalaoitteisuutta.
  
Ovensuussa seiso ryhdikäs nainen. Hänellä oli kiiltävät, messinkisolkiset kengät, silkkiset povisukat ja suurikauluksinen savunsininen takki. -- valkoiseksi puuteroitu peruukki. Toinen silmä oli mustan, satiininhohtoisen lapun peitossa. Toinen, väriltään syvänsininen, katsoi purevasti Arrrjaa ja Rikiä. (s. 46)
   
Teos kannustaa lukijaansa käyttämään harkintakykyään ja voisipa melkein sanoa, että se myös opettaa medialukutaitoja - Kajo kun usein lukee sanomalehteä ja siteeraa lukemaansa ja muilta kuulemaansa kyseenalaistamatta ennen kuin saa kuulla totuuden. Kajon kasvua oli ihanaa seurata. Aluksi hän ei uskaltanut astua edes pihanurmelle, sillä häntä oli aina kielletty tekemästä niin, eikä hän tiennyt johtuiko se siitä, että ruoho on vaarallista. Päädyttyään merirosvolaivan miehistöön hän oppii kiipeilemään mastoissa ja on siellä aivan kotonaan. Myös hänen vanhempiinsa liittyvä mysteeri ratkeaa kirjan aikana. 
  
- No, sinä tulet siis maista? Onko sinulla minkäänlaista merikokemusta? 
Aioin vastata, ettei minulla ollut oikein maakokemustakaan. (s. 53-54)
  
Näin korona-aikaan on tullut bongaltua luetuista kirjoista kaikenlaista ajankohtaan sopivaa. Tässäkin kirjassa löytyy kohtaus, jossa pääkaupunki on täysin autio, sillä merirosvohavainnon jälkeen kaupungissa on julistettu poikkeustila. Ne harvat, jotka ulkona kohdataan "näytti siltä, ettei ne halunnu olla kadulla yhtään kauempaa kuin on pakko". 
   
Yö tulvahti kosteanlämpimänä kasvoilleni, kun työnsin raskaan kattoluukun auki. Ilma tuntui linnan ummehtuneisuuden jälkeen raikkaalta kuin kimpullinen eukalyptuksen lehtiä. (s. 6)
  
Liitsolan kieli on ihanaa, ja vaikka tarinaan on eksynyt muutamia anakronismeja (kuten kolarae-karkit), ne eivät tässä vahvojen naisten maailmassa haittaa lukuimua lainkaan. Hauskasti yksi hahmo myös ehdottaa laivan kokille kasvissyöntiä, että on muutakin, mitä syödä kuin eläimet. Odotan jo kovasti sarjan seuraavaa osaa Kajonsaari, joka ilmesyy elokuussa. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan ja se sopinee parhaiten kymmenestä vuodesta eteenpäin. 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Kajo on Korkeamuuri-nimisessä orpokodissa asuva tyttö, joka haluaa epätoivoisesti päästä pois ankeasta ja ilottomasta elämästään. Eräänä päivänä hänelle aukeaakin tilaisuus päästä karkaamaan, mutta kuinka ollakaan: kaksi merirosvoa sieppaa hänet mukaansa - juuri niin kuin hän oli salaa toivonutkin!
  
Uimataidoton ja vähäisesti kiipeilemään tottunut Kajo on aluksi merirosvojen matkassa aivan hädissään. Kajosta tehdään kuitenkin Merenkiitäjän laivatyttö, ja muu miehistö on vain mielissään, kun Kajo ei suostu uudessa tehtävässään miten tahansa pompoteltavaksi. Samalla Kajon vanhemmista ja menneisyydestä alkaa selvitä yllättäviä asioita...
   
165 sivua, Kustannus Mäkelä 2019
     
Kajosta on luettu myös täällä: Siniset helmet, Hemulin kirjahylly
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka 2019
  • Kajonsaari (tulossa elokuussa 2020)
  
Samankaltaista luettavaa: Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain, Vuokko Hurme: Kiepaus, Kaipaus, Mila Teräs: Kadonnut kaupunki, Thomas Taylor: Malamanteri, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla, Salla Simukka: Sisarla, Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset, Meinioseppä - Morriganin kutsumus, Neil Gaiman: Hautusmaan poika, Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset

maanantai 18. toukokuuta 2020

Pride-lukuhaaste 1.-30.6.2020

   
Vaikka kesän Pride-kulkueet ovatkin vallitsevan maailmantilanteen takia peruttu tai siirretty syksyyn, on kesäkuu silti Pride-kuukausi ja sitä voi viettää esimerkiksi lukemalla teemaan sopivaa kirjallisuutta. Nyt kun kirjastotkin ovat taas auki vähintäänkin varausten noutamiseksi, ei tarvitse turvautua vain oman hyllyn kirjoihin tai e- ja äänikirjapalveluihin.
   
Haasteen tarkoituksena on nostaa esille sateenkaarevuutta kirjallisuudessa. Haasteeseen saa lukea mitä vain, lasten kuvakirjoja, nuorten romaaneja, viihdettä, dekkareita, historiaa, tietoa... Yhden tai useamman kirjan, kunhan teoksessa on LGBTIQ+ hahmoja, kuvitteellisia tai todellisia. 
  
Kirjojen lisäksi teeman kaikenlainen muukin käsittely on erittäin suotavaa. Olisi kiinnostavaa kuulla esimerkiksi sateenkaarevista elokuvista ja sarjoista: mitkä ovat parhaat, mitä löytyy juuri nyt Netflixistä jne. 
  
Haasteeseen voi osallistua kuka vain, ainoana vaatimuksena on ehdoton ei vihapuheelle. Kommentoi siis alle, jos olet kiinnostunut osallistumaan! Lukuvinkkejä löytyy esimerkiksi aikaisempien vuosien haastekoosteista 2019, 2018 ja 2017 sekä aihetunnisteen sateenkaarikirja takaa. 
  
  

maanantai 11. toukokuuta 2020

Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain

"Minä kerron sinulle nyt todella oudon jutun."
   
   
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: Tunnetun henkilön suosittelema kirja
  
Kiinnostuin Mörkö-sarjankin kirjoittaneen Tuutikki Tolosen uutukaisesta Agnes ja unien avain katsottuani Lukuhirmu Hertan videon teoksesta. Voi kuinka hieno kirja tämä olikaan! Tarina imaisee heti mukaansa. Pidin tästä vielä enemmän kuin möröistä ja toivon, että tästä kasvaa niin ikään sarja. Pakko myös kehua, kuinka laadukas paperi tässä kirjassa on. 
    
Heillä oli ihan kamalasti tekemistä, mutta mitä siitä. Jokin aivan uusi ja ihana oli juuri alkanut. (s. 183)
  
Päähenkilö on 11-vuotias Agnes, joka muuttaa pieneen Harmalan kylään, sillä hänen vanhempansa ovat eronneet ja äiti on saanut töitä paikallisessa lehdessä. Isä on muuttanut Unkariin ja hänellä on uusi tyttöystävä. Agnes tapaa äidin pomon pojan Pullan (oikealta nimeltään Pontus). He ystävystyvät. Pullaa kiusataan koulussa, mutta Agnes on vahva ja rohkea tyttö, joka sanoo suorat sanat ilkeileville tyypeille. 
  
"Minä en osannut sanoa sitä pienenä. Sanoin kaikille, että olen Pullus -- Sen jälkeen minua on sanottu Pullaksi. Ei ehkä paras lempinimi enää, mutta toisaalta monethan kyllä pitävät pullasta." (s. 28)
  
Agnes ulkoiluttaa naapurin koiraa ja löytää vanhan hautausmaan. Hän pitää haustaustmaista (samastuin!) ja löytää ryhmän pienten lasten hautoja, joiden syntymä- ja kuolinpäiviä katsomalla voi päätellä, että moni lapsi ei elänyt kuin yhden päivän. Vielä enemmän Agnes järkyttyy, kun löytää oman nimensä ja syntymäpäivänsä 1930-luvulta peräisin olevasta hautakivestä.
  
Agnes ymmärsi heti, ettei tämä ollut mikä tahansa hautausmaa. Hän katseli ympärilleen ihastuneena. Paikka oli selvästi ikivanha. Valtavat, muhkurarunkoiset vaahterat ja tuuheaoksaiset tammet kohosivat melkein taivaaseen asti, ja niiden lehdet heittivät maahan salaperäisiä, liikahtelevia varjoja. -- Sammaloituneet hautakivet seisoivat riveissä. Tuntui kuin Agnes ja Ossi olisivat astuneet toiseen aikaan. Tai ehkä pikemminkin jonnekin, missä aika oli pysähtynyt kokonaan. (s. 14)
  
Yhdessä Pullan kanssa he selvittävät tuon toisen Agneksen tarinan ja tulevat selvittäneetksi erään huvilasuvun mysteerin. Miksi nimi Agnes tuntuu yhtäkkiä olevan kaikkialla? Miksi Agnes näkee toistuvasti unta vanhanaikaisessa yömekossa puutarhassa kulkevasta nuoresta naisesta? Kirjassa on kevyesti spefin elementtejä, jotka maustavat tarinaa ovallisesti. Iso suosittelu siis tälle! 
  
Agnes on muuten jännittävän yleinen nimi kirjallisuudessa. Kaimoja löytyy ainakin näistä teoksista: Minna Canth: Agnes, Kati Närhi: Agnes-trilogia, Ilkka Auer: Kymnaasi (eli Agnes af Forsellesin Kymnaasi hyljeksityille ja orvoille tytöille) ja Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä (eli Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset). 
 
Arvosana:
    
Takakannesta:
Koukuttava mysteeriromaani lapsille
 
Kun Agnes näkee hautakiven oudon tekstin, arvoitus ei jätä häntä rauhaan. Suositun Mörkövahti-sarjan kirjoittajan uusi mysteeriromaani alakoululaisille!.
 
Kaikki alkaa sinä päivänä, kun Agnes avaa hautausmaan portin. Hän on juuri muuttanut tylsääkin tylsempään Harmalan kylään ja jättänyt taakseen pääkaupungin ja vanhat kaverit. Outo tapahtumasarja nappaa kuitenkin Agnesin mukaansa ja hänen elämänsä muuttuu jännittävämmäksi kuin koskaan. Hautakiven teksti nostaa Agnesin karvat pystyyn, ja pian hän alkaa nähdä unia vanhanaikaisesti pukeutuneesta tytöstä, joka kätkee puutarhaan avaimen. Kun sama puutarha oikeasti löytyy Harmalasta, on Agnesin pakko löytää avain. Mihin lukkoon se sopii?
     
183 sivua, WSOY 2020
   
  
Samankaltaista luiettavaa: Maria Gripe: Vieras aikojen takaa

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille

"Lohikäärmeet olivat hankalampia hoitaa kuin bonsaipuut."
       
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 11. Vaihtoehtohistoria, Popsugar Reading Challenge: A book set in a city that has hosted the Olympics (Helsinki)

Kevät eteni tuskallisen hitaasti. Pari viikkoa sitten oli satanut vielä lunta, sinivuokot olivat joutuneet tunkeutumaan maanpinnasta rakeiden läpi. Ilmastonmuutos, toiset sanoivat. Vihaiset jumalat, täti vastasi. (s. 29)
  
Olen lukenut Briitta Hepo-ojalta aikaisemmin Hylättyjen lasten kaupungin. Teos ei ollut aivan mieleinen ja niinpä olinkin hieman varautunut tähän viime vuonna ilmestyneeseen ja tammikuussa Topelius-palkittuun Suomea lohikäärmeille. Kuulin kuitenkin tästä paljon ihastuneita kommentteja, joten luin kirjan, tosin jo tammikuussa, blogissa käsiteltäväksi se ehti vasta nyt. Tämä olikin aivan eritasoinen kirja kuin ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon. Siinä oli myös muutamia aika jännittävällä tavalla ajankohtaisia teemoja.

Kirjalla on kaksi keskeistä näkökulmahenkilöä, ritarisukuun kuuluva 19-vuotias Lynx ja "köyhä tavis" 18-vuotias Tim, koko nimeltään Timjami Leivonen. Heidän välilleen on kehitelty Romeo ja Julia -tyyppinen kielletty rakkaus, sillä kahteen eri luokkaan kuuluvan väliset suhteet ovat jos eivät aivan tabu niin ainakin paheksuttavaa. Oli ihanaa, kuinka molempien perheissä oli vahvasti teemallinen nimeämisperinne. Timillä on sisko Kaneli ja täti Rosmariini. Lynxin koko nimi puolestaan on Lynx Amadeux af Bjarmia ja hänellä on sisko Fox Audieux ja veli Feenix Lux.

Olin yhdeksäntoista. Olisiko minun pitänyt jo tietää, mitä halusin elämältäni? Millainen ritari minä olin, kun en tahtonut sotilasuralle? Joidenkin on pakko tietää mitä tahtovat, pieni ääni nakutti päässäni. Kaikki eivät voineet käydä yliopistossa huvin vuoksi. Tiesin, että olin etuoikeutettu, kun sain potea tällaista eksistentiaalista kriisiä vailla huolta huomisesta. (s. 40)

Tämä vaihtoehtohistoriallinen kirja sijoittuu vuoteen 2020, Suomeen, joka on kuningaskunta, jonka pääkaupunki on Turku ja joka on jakantunut Etelä-Suomeen ja Botniaan (lisäksi on pienempi Koilismaan alue). Lappi on villiä erämaata, missä taikuus voi vielä hyvin, sillä se hylkii teknologiaa, joka on pakottanut sen vetäytymään pohjoiseen "yhtä vääjäämättömästi kuin jäätiköt sulivat". Suomen pääuskonto on luonnonusko. Timin pihapiirissa asuu haltia, jota täytyy lepytellä ruokalahjoilla, rintakehän päälle voi tulla istumaan painaja (josta sana painajainen on johdettu, vaikka se kuvaakin unihalvausta eikä pahaa unta) ja sudenkorentoa kutsutaan sen vanhalla, ruotsalaista alkuperää olevalla nimellä noidan värttinäksi. 
 
Tim saa sedältään lohikäärmeen. Se on pieni, itämaista lajia oleva ja se puhkuu tulen sijaan sadepilviä (kuinka söpöä). Kirjan nimi pohjaa sanontaan, miten jotkin asiat ovat yhtä vaikeita kuin yritäisi opettaa suomea lohikäärmeelle (tai niin kuin Tim asian muotoilee, kuin yrittäisi opettaa kvanttifysiikkaa kastemadolle). Ne ymmärtävät aina sitä kieltä, missä ovat kuoriutuneet, mutta luonteikkaina olentoina niiden opettaminen ei ole helppoa. Lohikäärmeet syntyvät valmiiksi nimettyinä, mutta nimen tietävät vain ne itse, joskus tosin on mahdollista, että satojen tai jopa tuhansien nimiehdotusten jälkeen pikku pedot voivat hyväksyä jonkin muunkin nimen.

Jopa marsut olivat ohittaneet lohikäärmeet lemmikkitilastoissa vuosia sitten. Sen täytyi johtua siitä, että vuosi vuodelta lohikäärmeet näyttivät kutistuvan. Ennen muinoin ne olivat kuulemma olleet niin suuria, että niillä saattoi ratsastaa (varmaan pötyä). Tällä yksilöllä ratsastaisi korkeintaan kärpänen. (s. 12-13)
 
Minusta oli hauskaa huomata kuinka Hepo-oja oli punonut maailmaansa meille tuttuja asioita. Esimerkiksi yksi Timin ystävä sanoo, että he voivat vielä menestyä, koska J.K. Rowlinkin "oli rutiköyhä ennen kuin hänestä tuli miljardööri". Tim kuitenkin torppaa hänet kommentoimalla, ettei se vaikuta kauhean todennäköiseltä, sillä Rowlingin kirjat ovat Suomessa sensuurissa.

Suomea lohikäärmeille pystyy lukemaan yhteiskuntakriittisesti. Siinä puhutaan mm. noitien ihmissoikeuksista (jotka alkoivat kärsiä erityisesti toisen maailmansodan jälkeen) ja aatelisten periytyvistä etuoikeuksista (esimerkiksi maanomistajien äänillä on enemmän painoarvoa vaaleissa), minkä vuoksi Suomi ei kuulu EU:hun. "Uskomatonta, että meidän piti elää maassa, jossa kansalaisia tuomittiin heidän syntyperänsä perusteella." Näinhän tälläkin hetkellä  tapahtuu monen "ei riittävästi suomalaisen näköisen" ihmisen kohdalla oikeastikin. Pistää aina vihaksi lukea vaikkapa Twitteristä rasistista öyhötystä, murh! Tekisi mieli lähettää sellaisten tyyppien luo minilohikäärmeitä puremaan reikiä sukkiin.
 
Miksi noidista tuli kirosana pakanallisessa Suomessa -- Sehän on melko ristiriitaista. Uhraamme yhä haltioille, pyydämme apua jumalilta ja tehostamme lääkkeiden vaikutuksia erilaisilla runoilla ja riiteillä. Mitä muuta se on kuin magian hyväksikäyttöä? -- Silti noidat saavat pahimmassa tapauksessa kuolemantuomion, kun lääkäreille opetetaan samaan aikaan lääkekasvien salaperäisiä ominaisuuksia yliopistossa asti. Miksi juuri noidat ovat vainon kohteena? (s. 21)

Kirjassa on myös feministinen pohjavire: Lynx kertoo eräistä bileistä, joissa häntä oli "kähmitty luvatta takapuolesta ja kysytty, montako lasta olin valmis tekemään". Lisäksi Lynxin sisko on parisuhteessa naisen kanssa. (Eikä asiaan suhtauduta mitenkään erikoisena asiana, Veronica tosin jää hieman etäiseksi hahmoksi). Yksi iso teema on myös ilmastonmuutos, johon liittyvät niin katoavat mehiläiset kuin kutistuvat lohikäärmeetkin, mistä tuli mieleeni sanonta "pienetyä kuin pyy maailmanlopun edellä".

"Noitia ei edes oikeastaan ole enää olemassa. Ennen oli. Mehiläiset katoavat, myrskyt lisääntyvät, sademetsät tuhoutuvat, viljasadot pienenevät, ihmiset mellakoivat, noidat häviävät. Ja lohikäärmeet kutistuvat. Itse asiassa kaikki eläimet kutistuvat, kun ilmasto lämpenee. Parisataa vuotta vielä, ja niitä ei ole enää olemassakaan, niin kuin ei taikuuttakaan." (s. 96)

Kun Uudenmaan kruununprinsessa Freija murhataan ja pohditaan tahoa, joka on teon takana (vaihtoehtoina ovat ainakin tasavaltaa kannattava anarkistinen järjestö TASA ja aatelisten oma ryhmittymä, sillä Freija oli kansalaisten oikeuksien puolella ja valmis lakkauttamaan periytyvät etuoikeudet), tuli aivan mieleen uutinen, kun prinsessa Diana kuoli ja jälkipyykki, kun syyllistä etsitiin niin paparazzien kuin kuninkaallisen perheen piiristä. Muistan istuneeni 10-vuotiaana lapsuudenkotini olohuoneen pöydällä ja juoksin itkien äidin luokse kertomaan suru-uutisesta.
  
Oli todella jännittävää huomata, että kirjassa puhuttiin, kuinka Helsingissä saattaa tulla murhan jälkeen ulkonaliikkumiskielto ja kuinka "kukaan ei suostuisi siihen, että keskikesän juhlaa pitäisi viettää sisätiloissa". Myöhemmin kirjassa eräs hahmo päätyy sairaalaan ja häntä hoitavilla lääkäreillä on kasvomaskit, sillä epäillään ruttoa. (Millaisesta kristallipallosta Hepo-oja onkaan ammentanut nämä ainekset, liippaavat nimittäin aika läheltä sitä mitä oikeasti tapahtui tänä vuonna!)

"Oot sä huomannut, että ihmiset hamstraa?" Leo kysyi. 
Ei sitä oikein voinut olla huomaamatta. Kaikkialla raahattiin ruokalaatikoita ja -kasseja. Kaikenlaista käyttötavaraa. 
-- 
Jotenkin minulle tuli epätodellinen olo. 
Tunsin yhtä aikaa sekä mieletöntä surua että jonkinlaista irrottautumista, niin kuin olisin katsonut kaupunkia jostyain kaukaa, lokkina yläilmoista.  
"Tästäkö se alkaa?" Leo kysyi. (s. 175)

Kiinnitin huvittuneena huomiota siihen, kuinka yksi teoksen hahmoista on opettaja nimeltään Max Viima. Nimestä erityisen nimittäin tekee se, että sekä hänen etu- että sukunimensä löytyvät parin vuoden sisällä lukemistani kirjoista. Jessica Townsedin Nevermoor-sarjassa on Viima-niminen pelätty meinioseppä, kun taas Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Piiristä löytyy niin ikään opettaja nimeltään Max.

Lukiessani kirjaa, en tiennyt, että se aloittaa sarjan. Olisinkin pitänyt tarinasta vielä enemmän, jos tämä olisi mainittu takakannessa. Jatko-osa ilmestyy syksyllä ja sen nimi on Sydämiä seireeneille. Kirjan loppu on sellainen, että jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan, ihan vaikka jo pelkästään mihilohareiden takia!
      
Arvosana:
    
Takakannesta:
Trillerimäinen fantasia vaihtoehtoisesta 2000-luvun Suomesta.

Pinnan alla kytee: tasavaltalaismieliset anarkistit yrittävät murtaa Suomen kuningaskunnan tiukkoja valtarakenteita. Säätyjako sanelee nuorten elämää, ja eriarvoisuus rehottaa. Tavallinen kansa elää köyhyydessä ja uhraa haltioille. Noituutta harjoitetaan laittomasti.

Lyseota käyvän Timin lemmikkilohikäärme karkaa. Sen seurauksena varaton Tim tutustuu Lynxiin, opiskelijatyttöön, joka kuuluu vauraaseen sukuun ja ritarisäätyyn. He ihastuvat ja alkavat tapailla, mikä ei miellytä kaikkia. Onko epäsäätyinen rakkaus edes mahdollista? Kuinka kova hinta on maksettava lupauksensa pitämisestä?
     
309 sivua, Otava 2019

perjantai 1. toukokuuta 2020

Huhtikuun luetut

    
Näin on taas yksi kuukausi tätä poikkeuksellista vuotta 2020 takana. Huhtikuu on runoilijankin sanoin kuukausista julmin ja se tuntui yhtä aikaa menevän ohitse nopeasti ja matelevan. Lukukokemusten saralla kuukauteen mahtui todella hyviä ja uskomattoman huonoja kirjoja. Erityisen mainioita olivat Tinasotamiehet, MalamanteriDodo sekä Agnes ja unien avain. Ei-niin-hyvä puolestaan oli Piiri, josta tulee jossain vaiheessa pitkä postaus. 
   
Vapun lukumaraton on parhaillaan meneillään ja siihen pystyy osallistumaan edelleen 3.5. asti. Toukokuun ensimmäinen tarkoittaa myös sitä, että Scifi-lukuhaasteen viimeinen kuukausi käynnistyy. 
  
Huhtikuussa luin kymmenen kirjaa (2579 sivua):
  • Kristina Ohlsson: Zombikuume (postaus tulossa)
  • J.S. Meremaa: Dodo
  • Anniina Mikama: Tinasotamiehet (postaus tulossa)
  • Cressida Cowell: Noitakuningas herää (postaus tulossa)
  • Thomas Taylor: Malamanteri
  • Fuse & Taiki Kawakami: Kun jälleensynnyin hirviönä 1 (postaus tulossa)
  • Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck & Iida Turpeinen: Ellen T.
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Suomen supernaisia 2: Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit
  • Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri (postaus tulossa)
  • Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain (postaus tulossa)

  
Marko Suomi haastoi joulukuun alussa lukemaan ainakin yhden nuorten tai nuorten aikuisten kirjan ennen vappua. Minulle tässä ei ollut haastetta nimeksikään, sillä luen muutenkin molempia niin paljon. Haasteen päättyessä saldoni onkin 16 kirjaa. Tässä siis YA-haasteen kooste (top 5 suositelemissani tähti):
  1. Leigh Bardugo: Varjo ja riipus ★
  2. Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras ★
  3. Nonna Wasiljeff: Tomupoika
  4. Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset ★
  5. Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  6. Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille (postaus tulossa)
  7. Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja
  8. Jemina Kuisma: Terra Antiqua
  9. Julie Murphy: Dumplin (postaus tulossa)
  10. Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
  11. Sari Luhtanen: Isadella - Sydän murskana 
  12. Magdalena Hai: Haiseva käsi
  13. Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen
  14. J.S. Meremaa: Dodo ★
  15. Anniina Mikama: Tinasotamiehet  (postaus tulossa) 
  16. Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri (postaus tulossa)
   
Ja jos et ehtinyt mukaan tähän YA-lukuhaasteeseen, ei se mitään, sillä Lotta reads books -blogista löytyy ohjeet seuraavaan. Neljän instagrammaajan ideoima YA-haaste on bingo-muotoinen. Teinkin jo suunnitelmia lukupinossa olevien sekä kesän ja syksyn aikana ilmestyvien kirjoje pohjalta. 
 
Amman legendaarinen Copycat -tempaus palasi! Tarkoituksena on siis valita kirjan kansi ja toteuttaa se itse. Valitsin lukupinon päälimmäisenä olleen Eduard Verkinin Sahalinin saaren, jonka toteutin omalla twistislläni.

    
Toukokuun lukupino:
  • Marja Aho: Loukuttaja
  • Ante Aikio: Jänkäjärven syöverit
  • Mervi Heikkilä: Jaan ja Jäähammas
  • Piia Leino: Yliaika
  • Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka
  • Kristina Ohlsson: Lasilapset
  • Brian Selznick: Wonderstruck
  • Camilla & Viveca Sten: Syvyyksissä
  • Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet
  
Toukokuun lukupino [kuva tulossa] on vasta viitteellinen. Valitsin tähän pitkälti kirjaston kirjoja, jotta voin palauttaa lähitulevaisuudessa mahdollisimman paljon ennen poikkeustilaa lainaamiani. Lukupinon ohi toki saattaa kiilata kevään uutuuksia.