Klassikkohaaste osa 4 | C.S. Lewis: Velho ja leijona

"Olipa kerran neljä lasta, joiden nimet olivat Peter, Susan, Edmund ja Lucy. 

Tämä on kertomus siitä, mitä heille tapahtui, kun heidät oli

sodan aikana lähetetty pois Lontoosta pommitusten takia."

  

    

Tammikuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 4, Helmet 2017: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään, Uudellen luettua, Ajattomia satuja ja tarinoita, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 35. Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja

   

Olen lukenut C.S. Lewisin Narnian tarinoiden ensimmäisen teoksen, Velho ja leijona kerran aikaisemminkin, 1990-luvulla ollessani ala-asteen 3.-4. luokalla, eli aika kauan sitten ja lukukokemus on varsin haalistunut. Muistan vain, että lukemani painos oli punainen kovakantinen versio ja siinä oli kuvitusta. Kuvitusta löytyy tästä pokkariversiostakin, mutta sijoitettuna jokaisen luvun alkuun. Tarina toki on tuttu mm. teoksen pohjalta tehdyn filmatisoinnin ansiosta. 

  

Olen halunnut jo pitkään lukea tämän uudelleen, joten tuntui luontevalta ottaa klassikkohaasteteoksekseni, kun alkuperäinen teosvalintani, James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni ei tälläkään lukuyrityksellä käynnistynyt. En ole kuitenkaan luopunut vielä toivosta tuon klassikon suhteen, ehkä haasteen seuraava kierros ja kesän helteet on parempi ajakohta teokselle.

  

Tarkoitukseni on tutustua sarjan muihinkin osiin (ehkä jo tänä vuonna), sillä en ole niitä vielä lukenut. Teosten lukemisjärjestyksestä on olemassa kaksi koulukuntaa: toisen mukaan teokset luetaan ilmestymisjärjestyksessä, toinen kannattaa tapahtumien kronologista järjestystä, joka on Lewisin itsensä mukaan virallinen tapa. Sarjan kuvittamaton yhteispainos löytyy omasta hyllystäni, mutta se oli hieman painava ja Velho ja leijona on vain 93 sivun mittainen osuus tuosta tiiliskivestä. Niinpä lainasin teoksen yksittäisenä pokkarina lähikirjastosta ranteiden säästämiseksi.

Lewisin kerrotaan saaneen innostuksen teoksen kirjoittamiseen, kun toisen maailman sodan aikana hänen luokseen saapui joukko lapsia evakkoon. (Toisen maailmansodan mainitseminen teoksessa oli niitä yksityiskohtia, jotka minulta olivat jo unohtuneet.) Lewis oli J.R.R. Tolkienin ystävä ja he kuuluivat samaan kirjailijapiiriin. Tolkien ei pitänyt Lewisin teoksesta ja aluksi se ei myynyt kovin hyvin. Kaksikymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen se kuitenkin valittiin Times -lehden äänestyksessä toiseksi suurimmaksi kirjasuosikiksi Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -teoksen jälkeen. (Lähde: Wikipedia)

Narnian tarinat: Velho ja leijona (2005) 

Tuskin on montaa sellaista lukijaa, joka ei tiedä edes pääpiirteittäin mistä Narniassa on kyse. Tämä ensimmäinen osa esittelee maagisen maailman nimeltään Narnia. Sisarukset Peter, Susan, Edmund ja Lucy ovat Lontoon pommitusten takia muuttaneen erikoisen professorin luokse maaseudulle. Professorin talo on vanha ja suuri, ja kun lapset eräänä sateisena päivänä tutkivat sen lukuisia käytäviä ja huoneita he löytävät erikoisen vaatekaapin muutoin tyhjästä huoneesta. Tuo kaappi on portti toiseen maailmaan.

  

Lucy on ensimmäinen, joka sattumalta löytää tuon maagisen reitin Narniaan, lasten leikkiessä piilosia. Kun hän kertoo löydöstään, kukaan hänen sisaruksistaan ei usko pienen tytön puheita, vaan he pitävät niitä pelkkänä mielikuvituksen tuotteena. Myöhemmin Edmund seuraa Lucya kaappiin tytön tietämättä ja tapaa tarinan ilkeän Valkean Velhon, jonka takia Narniassa vallitsee ainainen talvi. Velho lumoaa Edmundin ja pyytää tätä tuomaan loputkin sisarukset hänen "vieraikseen". On nimittäin olemassa ennustus neljästä ilmislapsesta, jotka saapuessaan päättävät Velhon valtakauden, eikä Velho voi sallia sen toteutuvan.

  

"Mutta oletteko tosiaan sitä mieltä, herra professori", Peter sanoi, "että voisi olla olemassa toisia maailmoita - kaikkialla, aivan nurkan takana?" (s. 66)

  

Kun nuo kaksi Aatamin poikaa ja kaksi Eevan tytärtä lopulta saapuvat Narniaan, Edmund ei onnistukaan houkuttelemaan muita mukaansa. Hän kuitenkin kuulee kilteiltä Narnian asukkailta tietoja, joita arvelee velhon pitävän arvokkaina ja onnistuu muiden huomaamatta livistämään velhon linnaan. Veljensä petturuudesta typertyneet lapset lähtevät pakoon, ennen kuin Velhon kätyrit saapuvat ottamaan heidät kiinni. Matkalla tavataan mm. Joulupukki ja majesteettinen Aslan, leijona, jota voisi kutsua tarinan Dumbledoreksi, sillä se on ainoa, jota Velho pelkää koko maailmassa. 

  

Velho ja leijona on klassinen tarina hyvän ja pahan taistelusta: Aslanin armeija kohtaa lopulta Velhon joukot taistelukentällä. Mutta kuinka päihittää tuo kylmä, sydämetön Lilithin perillinen, joka pystyy muuttamaan vihollisensa kiveksi? Teos on täynnä kristillistä allegoriaa, mutta minua se ei juurikaan haitannut. Lisäksi Lewisin luomassa fantasiamaailmassa asustaa monenlaisia kreikkalaisen mytologian olentoja, kuten fauneja, kentaureja ja minotauroksia.

  

Enpäs muistanutkaan, kuinka inhottava hahmo Edmund on. "Et ajatellut yhtään mitään", Peter sanoi, "siinäpä se. Olet aina kiusannut pienempiäsi. Johan se nähtiin koulussa." (s. 61) Hän kasvaa kuitenkin tarinan aikana enemmän kuin sisaruksensa. Harmillisesti teoksen naiskuva on. kirjoitusajankohdan vuoksi hieman tyypillinen: kun tytöt kattavat pöydän, Peter menee kalastamaan herra Majavan kanssa ja kun on aika taistella, tytöt eivät siihen saamistaan aseista huolimatta saa osallistua.

"Miksi en, sir?" Lucy kysyi. "Minusta tuntuu - en tiedä - mutta minusa tuntuu että pystyisin." 

"Siitä ei ole kysymys", sanoi joulupukki. "Mutta taisteleminen on rumaa naisten työksi." (s. 139). 

Narnia on maailmana kiehtova. Se herättää halun kurkistaa jokaiseen vanhaan vaatekaappiin, jos sieltä vaikka sattuisi löytymään reitti toiseen maailmaan. Teos sopii parhaiten n. 7-10 vuotiaille lapsille (varsinkin ääneen luettuna), sillä he eivät takerru teoksen kristillisyyteen, vaan keskittyvät jännittäviin tapahtumiin, kuten uuden talon tutkimiseen, Edmundin petokseen ja lopun taisteluun. Odotan kovasti sarjan muiden osien lukemista, sillä niistä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä.

Tietenkin te pääsette takaisin Narniaan jonakin päivänä. -- Mutta älkää yrittäkö käyttää samaa tietä kahdesti. Toden totta, älkää ensinnäkään yrittäkö päästä sinne. Joudutte sinne silloin, kun ette sitä odota. (s. 237- 238)

   

Naureskelin lukiessani, kun Lucy menee kaappiin: "Hän jätti tietenkin oven auki, koska tiesi, että on tavattoman typerää sulkeutua vaatekaappiin." (s. 13) Olen nimittän suunnilleen niihin aikoihin kuin luin kirjan ensimmäisen kerran tehnyt juuri tuon: siis mennyt kaappiin ja sulkenut oven. Ja jäänyt sinne jumiin. Kaiken lisäksi sain idean päähäni, kun vain pari kuukautta kuukautta nuorempi pikkuserkkuni oli kyläilemässä.

  

Menimme molemmat yhtä aikaa vierekkäisiin komeroihin, tyhjennettyämme molemmista ensin alimman hyllyn - tilaa ei siis ollut paljoa, mutta lapsen mentävä kolo kuitenkin. Minulla ei tosiaankaan tullut mieleen, että olisimme menneet vuorotellen komeroon ja kokeilleet ensin, saako ovea auki sisältä ja toinen jää ulkopuolelle auttamaan. Olikin sitten odotettava aika kauan, että äitini tuli navettatöistään ja kuuli huutomme ja tömistyksemme ja vapautti meidät omasta ansastamme. Opinpahan ainakin, ettei sellaiseen kaappiin kannata mennä, jota ei saa auki sisäpuolelta. Komeroiden ovissa ovissa oli tällaiset lukot.
     

• Klassikkohaaste osa 1: William Golding: Kärpästen herra
• Klassikkohaaste osa 2: L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
• Klassikkohaaste osa 3: George Orwell: Vuonna 1984

     

Arvosana:

 
     

Takakannesta:

C.S. Lewisin (1898-1963) kirjoittama Narnia-sarja on englantilaisen lantenkirjallisuuden klassikkoja. sarja seitsemän kirjaa kertovat Narniasta, mielikuvitusmaasta, jonka olemassaolosta vain harvat tietävät. ja tähän ihmeelliseen, uskomattomaan maahan pääsevät vain lapset.

   

Suomentanut: Kyllikki Hämäläinen, 238 sivua, Loisto 2009 (1. painos 1960, Otava)

    

Alkuperäinen nimi: The Lion, the Witch and the Wardrobe (1950)

    

Kaappiin ovat astuttu myös täällä: Lumiomena, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirjanainen, Sivutiellä, Lukemisen kartasto, 

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Velho ja leijona (1950/1960) 
• Prinssi Kaspian (1951/1961) 
• Kaspianin matka maailman ääriin (1952/1963) 
• Hopeinen tuoli (1953/1976) 
• Hevonen ja poika (1954/1977) 
• Taikurin sisarenpoika (1955/1959) 
• Narnian viimeinen taistelu (1956/1979)

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 4 - Kooste

     

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen neljännelle kierrokselle ilmoittautui huikeat 50 bloggaajaa. Kerään tähän postaukseen kommentoineiden ja linkin omaan klassikkopostaukseensa jättäneiden bloggaajien lukemista teoksista listan, josta voi poimia lukuvinkkejä, vaikkapa heinäkuun klassikkokierrokselle. Viidennen kerran järjestettävän kirjabloggaajien klasikkohaasteen (31.7.2017) isäntänä on Tuomas blogista Tekstiluola.  

    

Somessa voi käyttää tunnisteita #klassikkohaaste ja #klassikkohaaste4.
 
Yhteenveto: Lopulta 42 kirjabloggaajaa kävi jättämässä kommentin klassikkopostauksestaan ja yhteensä haasteeseen luettiin 39 eri teosta. Kolmea teosta luettiin kahdessa blogissa (Rouva Bovary, Täällä Pohjantähden alla ja Sieppari ruispellossa). Suosituin kirjailija oli Tove Jansson, jolta luettiin kaksi eri muumikirjaa. Osa klassikoista ihastutti lukijansa, muta kaikki eivät olleet vakuuttuneita lukemastaan. Kotimaisia teoksia luetuista oli 12 (kirjoittajien sukupuolet 50/50) ja käännettyjä 27. Kokonaismäärästä mieskirjailijoiden teoksia oli 28 ja naisten kirjoittamia 11.
 
Tästä on hyvä jatkaa haasteen seuraavalle kierrokselle! Kiitos kaikille osallistuneille - mahtavaa, että kirjallisuus ja etenkin klassikot kiinnostavat edelleen. ♥ 

 

1. Anna Ahmatova: Valitut runot - Tuijata. Kulttuuripohdintoja
2. Juhani Aho: Papin tytär - Kirjakaapin kummitus
3. Pierre Boulle: Apinoiden planeetta - Dysphoria
4. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan - Karvakasan alta löytyi kirja / Tommi
5. John Bunyan: Kristityn vaellus - Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
6. Minna Canth: Papin perhe - Kaikkia värejä
7. Dante: Jumalainen näytelmä - Evarian kirjahylly
8. Denis Diderot: The Nun - Orfeuksen kääntöpiiri
9. Arthur Conan Doyle: The Lost World - Kadonnut maailma - Taikakirjaimet
10. Gustave Flaubert: Rouva Bovary - Sivutiellä ja Yksi pieni lukupäiväkirja
11. Gabriel Garcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys - Luettua elämää
12. Johann Wolfgang von Goethe: Faust - Hyönteisdokumentti
13. Grimmin satuaarteita - Karvakasan alta löytyi kirja / Tiia
14. Mark Helprin: Talvinen tarina - Tiina Pasanen
15. Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat - Kirjaluotsi
16. Aldous Huxley: Uljas uusi maailma - Sunnuntaisatuja
17. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta - Hannan kirjokansi
18. Tove Jansson: Muumipappa ja meri - Bibliofiilin päiväunia
19. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti - Pauline von Dahl
20. Maria Jotuni: Arkielämää - Kirjan pauloissa
21. Aino Kallas: Sudenmorsian - Tarukirja
22. Ilmari Kianto: Punainen viiva - Maaginen realismi
23. Volter Kilpi: Alastalon salissa - Tekstiluola
24. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa - Kirjasähkökäyrä
25. Halldor Laxness: Salka Valka - Kulttuuri kukoistaa
26. Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut - Tuulevin lukublogi
27. C.S. Lewis: Velho ja leijona - Yöpöydän kirjat
28. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla - Kirjojen elämänmullistava taika ja Kirsin Book Club
29. Daphne du Maurier: Rebekka - Oksan hyllyltä
30. Margaret Mitchell: Tuulen viemää - Carry on reading 
31. L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet - Vinopino kirjoja
32. Vladimir Nabokov: Lolita - Carmelli
33. George Orwell: Animal Farm (Eläinten vallankumous) - Kartanon kruunaamaton lukija
34. Salman Rushdie: Keskiyön lapset -  Rinkka ja nojatuoli
35. J.D. Sallinger: Sieppari ruispellossa - Lukuneuvos ja Täysien sivujen nautinto
36. Stendahl: Punainen ja musta - Reader, why did I marry him?
37. R.L. Stevenson: Aarresaari - Kirjamatkat
38. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen - Hyllytontun höpinöitä
39. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway - Kirjakaapin avain

Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus

"Hänen paljaiden jalkojensa alla kohosi maailman suurin rakennus, 
oma kokonainen maailmansa."

  

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste

     

Nopeasti alkuperäisen ilmestymisensä jälkeen suomennettu Katharine McGeen Tuhat kerrosta on kuvaus 2100-luvun alun nuorison elämästä Manhattanille rakennetussa neljä kilometriä korkeassa, tuhat kerroksisessa Tornissa. Torni on käytännössä pystysuuntaan rakennettu kaupunki, sillä sieltä löytyvät kaikki välttämättömyydet, kouluja ja sairaaloita, ravintoiloita ja kauppoja, puistoja ja harrasteareenoita, eikä sieltä yleensä tarvitse poistua.

Hän ei ollut koskaan ennen käynyt Brooklynissä. Hän kyllä tiesi, että se oli ollut melko suosittu asuinalue ennen kuin Torni rakennettiin - ja ennen kuin Torni jätti osan seutukunnasta ikuiseen varjoon. -- Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan väki oli vähitellen virrannut alueelta muualle. (s. 167)

  

Kirjailija on haastatteluissa kertonut olleensa pettynyt useiden nuorten dystopioiden esittämään tulevaisuudenkuvaan, niinpä hän päätti kertoa toisenlaisesta maailmasta. Aivan täysin hän ei kuitenkaan ole onnistunut välttämään dystopioista tuttuja elementtejä, vaikka hänen kuvittelemansa tulevaisuus onkin hieman valoisampi kuin mitä monissa muissa kirjoissa on nähty. 

  

Teos esittelee viisi nuorta, joiden näkökulmien välillä kerronta vaihtelee. Kokonaisuus paljastaa pala palalta millaista on elää maailman korkeimmassa rakennuksessa, jonka kerrosluku määrittelee sosiaalisen statuksen. Jokaisella ääneen pääsevällä hahmolla on jokin iso salaisuus, mikä paljastuessaan voisi tuhota heidät. Teos alkaa prologilla siitä, kun vielä nimeämätön tyttö putoaa Tornin katolta ja asettaa lukijan ajatukset tulevaan: kuka nuorista hän on ja miksi tämä tapahtui. Varsinainen kerronta alkaa tapahtumista kaksi kuukautta aikaisemmin ja pohjustaa jokaisen hahmon taustoja. 

Haukka, joka oli istunut kauempana kaiteella, käänsi uteliaat nappisilmänsä häneen. Avery katseli miten se avasi siipensä ja lähti lentoon. Äkkiä hän tunsi sukukulaisuutta tuon linnun kanssa, joka kiiti taivaalle kirkuen, villinä ja vapaana. Hän toivoi, että voisi seurata sitä suoraa päätä voimistuvaan myrskyyn. (s. 222)

  

Tuhannennessa kerroksessa asuva Avery on geneettisesti vanhempiensa DNA:sta koottu täydellinen nuori nainen, joka ei kuitenkaan voi sietää ihmisten katseita ja jatkuvia kehuja. Hän on rakastunut adoptioveljeensä Atlasiin. Leda on Averyn ystävä, joka on lääkeaddiktion takia joutunut katkaisuhoitoon. Hän on kateellinen Averylle ja vaarallisen ihastunut Atlasiin. Rylin asuu 32. kerroksessa siskonsa kanssa. Heidän äitinsä on kuollut vuosi aikaisemmin. Rylin haki täysi-ikäisyyttä jotta heitä ei erotettaisi ja voidakseen tehdä kokopäiväisesti töitä mahdollistakseen siskonsa koulunkäynnin. Hän päätyy siivomaan ylätornilaisen Cordin asuntoa ja löytää itsensä pian suutelemasta poikaa, joka ei tiedä kaikkea mitä Rylin on tehnyt. 

 

Rylin kuulosteli jotakin Chrissan äänessä. Hän tajusi, että se oli toivoa: typerää, naiivia, romanttista toivoa siitä, että rakkaus voittaisi kaiken. (s. 404)

  

Eris on myös Averyn ystävä. Hänen vanhempansa eroavat pitkään vaietun salaisuuden vuoksi, joka yllättäen pulpahtaa pintaan. Erisin entinen tuhlailevainen ja designervaatteita täynnä oleva elämä vaihtuu 103. kerroksen vähävaraiseen ja ankeaan arkeen. Hän kuitenkin tapaa sen myötä elämänsä rakkauden. Keskikerroksissa asuva Watt on joukon ainoa poika, jonka näkökulma pääsee teoksessa esille. Hän on hakkeri, joka on rakentanut kielletyn kvanttitietokoneen. Paljastuessaan Watt menettäisi mahdollisuutensa MIT-yliopistoon pääsemisestä, ja päätyisi vankilaan. 

Kaikki tuntui liian helpolta ja ennalta-arvattavalta. -- "Voittajan kirous", Nadia kuiskasi hänen korva-antenneihinsa, ja ihan selvästi hän kuuli huvittuneisuutta Nadian äänessä. "Se iskee, kun voittaja saa täsmälleen sen, mitä haluaa, vain huomatakseen, ettei se vastannutkaan odotuksia." (s. 57)

  

Nuorten elämät punoutuvat toisiinsa yllättävilläkin tavoin, ihastumiset risteilevät suuntaan jos toiseenkin ja heidän tekonsa vaikuttavat välillä laajasti myös muihin ympärillään. Selkeä keskushahmo on Avery, jonka ympärillä kuohuu jatkuvasti. Teoksen nuoret juhlivat usein, juovat paljon alkoholia, käyttävät huumeita ja harrastavat seksiä. McGee on osannut kirjoittaa teoille seurauksia kuitenkaan sortumatta saarnaamiseen. Nuorempikin lukija pystyy tekemään niiden pohjalta omat päätelmänsä siitä, mikä on järkevää ja mihin tulisi vetää raja. 

Huumeet levisivät hänen eteensä apiloiden päälle, hänen oma pieni kemiallinen onnen lähteensä. (s. 373)

  

Viimeisen luvun perusteella osa kertojaäänistä tulee vaihtumaan sarjan seuraavassa osassa, jonka ilmestymisestä ei vielä ole ilmoitettu. Kirjaa voi verrata Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät- ja Cecily von Ziegesarin Gossip Girl-sarjoihin. Suurimpana erona mainittuihin on McGeen erityinen tapa pudotella kiehtovan kuulosia futuristisia teknologioita tekstissä. Harmillisesti niihin ei juuri koskaan palata uudestaan tai avata enempää, sillä teoksen scifi-aines on sen onnistuneinta ja omaäänisintä kerrontaa. Teoksen pohjalta ollaan tekemässä tv-sarja ja onkin kiinnostavaa nähdä kuinka sen ohjaajat tulkitsevat kirjan maailmaa.

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

Manhattan vuonna 2118: taivaita tavoitteleva 1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä

Tulevaisuuden New York on uutta luova, unelmia toteuttava kaupunki, jota sävyttävät rakkaus, valheet, luksus ja skandaalit. Maailman kuuluisimmassa supertornissa asuvat nuoret navigoivat läpi julkisuudenhuuruisen elämän. Pilvenpiirtäjän huipulla, kaikkien yläpuolella asuu nuori nainen, joka on geneettisesti suunniteltu täydelliseksi. Hänellä on kaikki - paitsi juuri se mitä hän eniten haluaisi.

  

Koukuttavan trilogian avaus on energinen ja elämää sykkivä, säkenöivä visio tulevaisuudesta, jossa kaikki on mahdollista - jos tahtoo tarpeeksi.

  

Kirjan pohjalta on tekeillä TV-sarja.

   

Suomentanut: Annika Eräpuro, 446 sivua, Otava. 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Thousandth Floor (2016)

    

Tuhannennesta kerroksesta on pudottu myös täällä: Helsingin Sanomat, Hurja hassu lukija, Dysphoria, Kolmas kirja taskussa, Teen Vogue

Samantyylisiä teoksia: Estelle Maskame: Dimily-sarja, Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät-sarja, Cecily von Ziegesar: Gossip Girl-sarja

Lastenkirjalauantai: Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

"Et sinä ikinä puhu turhia, Miranda. 
Sinä olet ilman tyttö, joka näkee tarkasti kuin hiirihaukka."

  

    

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste

  

Avaimenkantaja-trilogian aloittava Taivazalan joutsen on tuotteliaan lasten- ja nuortenkirjailija Sari Peltoniemen nuoremmille lukijoille suunnattu fantasiateos. Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat peruskoulua käyvä kaverikolmikko Miranda, Veera ja Olavi, ja tapahtumia seurataan pääosin Mirandan näkökulmasta. Sarja saa jatkoa jo maaliskuussa 2017, kun Allmaan vaskitsa ilmestyy. Kolmannen osan nimi on Vattenporin simpukka. Kansikuvien perusteella Veera ja Olavi pääsevät seuraavissa osissa paremmin ääneen.

  

Lapset asuvat rauhaisassa maalaiskylässä nimeltään Kielinen. Aiemmin ystävät ovat voineet leikkiä koulussa keskenään, mutta syyslukukauden aikana Olavia on ryhdytty kiusaamaan tyttöjen kanssa olemisesta. Asiat ovat muutenkin menneet huonompaan suuntaan koulussa. Rehtori on muuttunut aiempaankin hankalammaksi ja kaikki tuntuvat näkevät painajaisia. Samaan aikaan, kun kylässä tehdään havaintoja eksoottisista linnuista, yhteen autiotaloista muuttaa erikoinen, sinisiin pukeutuva nainen nimeltään Opri. Hän kertoo, että hankaluudet johtuvat toisesta paikasta, Taivazalasta, tulleesta pahuudesta, joka on kaapannut hänen poikansa. Miranda, Veera ja Olavi haluavat auttaa naista ja joutuvat samalla vaaralliseen seikkailuun.

  

Ennen se asia oli ollut toisin. Miranda, Veera ja Olavi olivat saaneet olla kavereita ihan rauhassa. Edellistalvena kaikki oli muuttunut. Kivat koulukaverit, varsinkin yläluokkalaiset olivat yhtäkkiä lakanneet olemasta kivoja ja alkaneet soittaa Olaville suuta. Olavi tykkää likoista, taitaa olla likka itsekin ja lällälää. (s. 12)

   

Mirandan äiti on kuollut auto-onnettomuudessa vuosia aikaisemmin ja hän asuu kaksin isänsä kanssa. Tytön aistit ovat tarinan keskeisessä osassa. Hän haistaa erilaisia tuoksuja paremmin kuin muut ja joskus eri tuoksuilla on väritkin. Värit, yksityiskohdat ja tunnelmat eivät jää Mirandalta huomaamatta. Ei siis olekaan erikoista, että Miranda pitää suuresti piirtämisestä, vaikka ihmisen olemuksen saaminen paperille tuottaakin vaikeuksia. Hänen aisteistaan on paljon hyötyä ennen kuin kylää uhkaava pahuus on voitettu ja hän saa lopulta selityksen taidoilleen.

  

Jos Miranda huomasi aina värit ja muodot, niin Veera tapasi tehdä kysymyksiä, joihin piti saada vastaus. (s. 68)

  

Taivazalan joutsen on suuritekstinen ja väljällä rivinvälillä painettu lastenkirja, jonka sivujen ilmettä keventää lisäksi Laura Haapamäen kuvitus. Teos soveltuukin siis hyvin jo jonkin verran lukeneelle, teoksen päähenkilöiden kanssa samanikäiselle, mutta ei vielä paljon fantasiaan tutustuneelle lukijalle. Enemmän lukenut varhaisteini tai aikuinen ei välttämättä saa teoksesta niin paljoa irti, sillä tarina koostuu melko perinteisistä teemoista ilman suurempia yllätyksiä.

  

Peltoniemen romaaneissa liikutaan usein suomalaisen mytologian parissa. Taivazalan joutsenessakin on mukana olentoja, joiden aikoinaan uskottiin olevan enemmän tai vähemmän todellisia. Teoksesta löytyvät niin tuulettaret kuin kuume-nimiset, pirun näköiset ilkiöt. Tunnettujen olentojen lisäksi tarinassa seikkailee myös taivaskissa. Fantasiaelementeistään huolimatta teoksen keskeisimpiä sanomia ovat ystävyyden voima ja rohkeus olla omanlaisensa. Vaikka poika pitäisikin tanssimisesta, ei se tee hänestä sen oudompaa kuin muista.

  

Kai te tiedätte, että avaimenkantajat ovat kulkeneet täällä ja muissa paikoissa jo hyvin kauan? Me tiedämme asioita, jotka muilta ovat unohtuneet. (s. 189-190)

     

Arvosana:

Takakannesta:

Mirandan, Veeran ja Olavin kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä ja käsityksensä niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

  

Eräänä elokuun päivänä Kielisen kylän taivaalle ilmestyi merkillinen lintuparvi. Tavallisten lintujen lisäksi siinä oli papukaijoja ja undulaatteja ja jopa merikotka. Parvi kuljetti mukanaan koria, jossa matkusti Opri koiriensa Fanelin ja Fonarin sekä taivaskissa Natalian kanssa. Opri oli tullut Taivazalasta Kieliseen etsimään poikaansa.

  

Miranda alkaa ystäviensä Veeran ja Olavin kanssa selvittää, mikä Taivazala oikein on ja kuka on ryöstänyt Oprin pojan. Miksi hänet on ryöstetty Kieliseen? Ja mistä johtuu, että rehtori muuttuu yhä vihaisemmaksi ja sulkeutuu usein koulun tornikamariin? Mikä sairastuttaa Kielisen lapset?

  

Sari Peltoniemen kirjoittama ja Laura Haapamäen kuvittama Taivazalan joutsen on kiehtovan Avaimenkantaja-trilogian ensimmäinen osa. Seuraavat osat :Allmaan vaskitsa ja Vattenporin simpukka ilmestyvät 2017.

237 sivua, Tammi 2016

  

Taivazalaan on tutustuttu myös täällä: IBBY Finland, Turun Sanomat, Kirjavinkit, Neverendingly, The wonderful world of Lilli, Kolmas kirja taskussa

Blogistanian Globalia 2016 - Voittajat

    

Kirjabloggaajien valinta vuoden 2016 parhaaksi käännösteokseksi on Sadie Jonesin Kotiinpaluu

  

Suomalaiset kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2016 käännöskirjallisuuden parhaat verkkoäänestyksellä 27.1.2016. Blogistanian Globalia -palkinnon voitti Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava 2016, The Outcast 2008, suom. Marianna Kurtto). 

  

Toiselle sijalle äänestettiin Elena Ferranten Loistava ystäväni (WSOY 2016, L'amica geniale 2011, suom. Helinä Kangas) ja kolmanneksi tuli Colm Toibinin Nora Webster (Tammi 2016, Nora Webster 2014, suom. Kaijamari Sivill).

  

Blogistanian Globalia -palkinto jaetaan nyt kuudetta kertaa. Kirjabloggaajat äänestivät blogeissaan suosikkinsa vuonna 2016 julkaistuista kotimaisille kielille käännetyistä kaunokirjoista. Äänestykseen osallistui 44 kirjabloggaajaa. Ääniä annettiin kaikkiaan 51 teokselle.

  

    

Otteita kirjabloggaajien arvioista

    

Sadie Jones: Kotiinpaluu

   

“Rikkoutuvan elämän kuvaus on sydäntäraastavaa luettavaa. Miten jotakin noin hurjaa pystyy kuvaamaan näin kauniisti? Kuinka voi kirjoittaa näin lumoavasti pelosta, surusta, torjunnasta, yksinäisyydestä ja vääryydestä? Jones on uskomattoman taitava jo tässä esikoisessaan.”

- Tuulevin lukublogi

   

“Harvoin törmää kirjaan, joka on näin vähäeleinen mutta silti piinaava. -- Jonesin kerronta on todella taitavaa ja Marianna Kurton suomennos aivan ihanteellista. Upea kirja, jota ei todellakaan arvaisi kirjoittajan esikoiseksi.”

- Kirjojen keskellä

   

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

   

“ Ferranten romaanisarja ei ole miehisen angstinen tai rikkirevityllä tavalla paljas, mutta vahva ja väkevä se on, ja teki heti suuren vaikutuksen. -- Ferrante saa sekä romaanihenkilönsä että Napolin elämään tavalla, että jatko-osaa odottaa uteliaana ja ennen kaikkea innokkaana.”

- Lumiomena

   

“Loistava ystäväni vei kyllä mukanaan heti. Kirja oli alusta asti todella mukava ja helppolukuinen, ja myös kirjan leppoisa tunnelma kantoi koko kirjan ajan. Kirjaa vain oli todella mukava lukea aina kun siihen tarttui. Mukava onkin mielestäni täydellinen sana kuvaamaan tätä kirjaa. Kaikki siinä on mukavaa; niin kieli kuin itse tarinakin, sekä sen ihana Napolilainen tunnelma rankoistakin aiheista huolimatta. ”

- Cats, books & me

   

Colm Tóibin: Nora Webster

     

“Nora Webster on aivan huikean hieno kirja, enkä muista koska viimeksi olisin nauttinut kirjan lukemisesta yhtä kokonaisvaltaisesti. Hiljainen, mutta syvältä koskettava, muistoissa viipyvä lukukokemus.”

- Luetut, lukemattomat

   

“Romaani on aivan käsittämättömän hieno siinä, miten vähällä draamalla saadaan tunnelmaan ja kerrontaan sellainen sisäinen vire ja totuus, joka naulitsee seuraamaan keskiössä olevan naisen tarinaa. Ja erityisen hienoa ja tenhoavaa on se, että Norasta ei oikeastaan saa täyttä tolkkua.”

- Tuijata – Kulttuuripohdintoja

    

Pistekärki näyttää tältä:

• 22 pistettä - Sadie Jones: Kotiinpaluu
• 18 pistettä - Elena Ferrante: Loistava ystäväni
• 17 pistettä - Colm Tóibin: Nora Webster
• 14 pistettä - Chigozie Obioma: Kalamiehet
• 11 pistettä - Sara Strindsberg: Niin raskas on rakkaus
• 10 pistettä - Kate Atkinson: Hävityksen jumala
• 10 pistettä - Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

    

Ja loput ääniä saaneet teokset löytyvät tästä listauksesta:

• Samuli Bjørk: Minä matkustan yksin
• Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa
• Fausto Brizzi: 100 onnen päivää
• M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
• Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
• Emma Cline: Tytöt
• Anthony Doerr: Davidin uni
• Sergei Dovlatov: Ulkomuseo
• Glen Duncan: Veren yhdistämät
• Julian Fellowes: Belgravia
• Aris Fioretos: Mary
• Mark Frost: Twin Peaks – Salattu historia
• Jan Guillou: Sininen tähti
• Takashi Hiraide: Kissavieras
• Hugh Howey: Hiekka
• John Irving: Ihmeiden tie
• Miranda July: Avokämmen
• Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
• Jonas Hassem Khemiri: Kaikki se mitä en muista
• Karl Ove Knausgård: Syksy
• Edward Lear: Hölynpölykirja
• Pierre Lemaitre: Camille
• Pierre Lemaitre: Iréne
• Deborah Levy: Uiden kotiin
• Sergei Lukjanenko: Uusi partio
• Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois
• Emmanuel Moirot: Ranskalainen sarja – Myrsky kesäkuussa
• Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
• Jojo Moyer: Jos olisi tässä
• Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
• Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
• George Saunders: Sotapuiston perikato
• W.G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta
• Elif Shafak: Valkoinen elefantti
• Liv Strömqvist: Kielletty hedelmä
• S.K. Tremayne: Jääkaksoset
• Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein
• Linn Ullman: Rauhattomat
• Jeff VanderMeer: Hyväksyntä
• John Williams: Butcher's Crossing
• Sarah Winman: Merenneidon vuosi
• Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

   

Blogistanian kirjaäänestys - Omat ehdokkaani

Tätä päivää olen odottanut suuresti! Kirjabloggaajat ovat aktivoituneet jälleen antamaan ääniä edeltävän vuoden parhaille teoksille. Lisäksi tänä vuonna emännöin Globalian ääntenkeräystä. En malta odottaa, että pääsen kahlaamaan linkit läpi ja laskemaan ääniä, sillä haluan jo kuumeisesti tietää, mitkä teokset ovat menestyneet. Tämä on myös vaarallinen tapa kasvattaa lukulistoja. :) Huomenna siis paljastuu, mitkä teokset palkitaan ansioituneina. Tässä minun ääneni kaikissa kategorioissa.

     

Finlandia

• 3 pistettä: JP Koskinen: Luciferin oppipojat (WSOY)
• 2 pistettä: Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset (Karisto)
• 1 piste: Janne Kukkonen: Voro - Kolmen kuninkaan aarre (Like)

   

  

Globalia

• 3 pistettä: M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö (Like) - Suomentanut: Juha Ahokas
• 2 pistettä: Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Bazar) - Suomentanut: Maija Heikinheimo
• 1 piste: Hugh Howey: Hiekka (Like) - Suomentanut: Einari Aaltonen

  

   

Kuopus

• 3 pistettä: Kiera Cass: Valinta (Pen & Paper) - Suomentanut: Laura Haavisto
• 2 pistettä: J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi (Tammi) - Suomentanut: Jaana kapari-Jatta
• 1 piste: Bjørn Sortland, Timo Parvela ja Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja neljä: Pioneerit (WSOY) - Suomentanut: Outi Menna

   

   

Tieto

• 3 pistettä: Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla (Teos)
• 2 pistettä: Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria (SKS)
• 1 piste: Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi (S&S)

Tietokirjakooste

Vuonna 2016 julkaistiin iso joukko todella kiinnostavia tietokirjoja. Tässä lyhyesti kolmesta, jotka jättivät jäljen.
  

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla (Teos 2016, s. 214) 

   

Miksi kiinnostuin teoksesta: Vehkoo on kirjoittanut seitsemästä artikkelista koostuvan kirjan yhdestä minua suuresti kiinnostavasta aiheesta: hylätyistä paikoista. Jo usean vuoden ajan olen ihastellut  ja kauhistellut dystopiaromaanien, -elokuvien ja -pelien maailmoja, jotka ovat täynnä hylättyjä taloja ja jättömaita. Rappio ruokkii mielikuvitusta: mitkä tapahtumat johtivat tämän paikan hylkäämiseen?

  

Teos on varustettu värikuvaliitteellä, joka tarjoaa välähdyksiä eri puolilla maailmaa olevista autioista paikoista, jotka ovat jossain vaiheessa olleet joko täynnä ihmisiä tai jääneet käyttämättömiksi ennen kuin edes valmistuivat. 

   

Teos kysyy, ovatko nämä paikat tärkeitä, tuleeko ne säilyttää tulevaisuutta varten? Minulle nämä paikat eivät ehkä sisällä suurta historiallista arvoa, vaan sitäkin enemmän visuaalista ja ne tarjoavat kurkistuksen mahdolliseen tulevaisuuteen, jossa suurin osa maailmaa saattaa näyttää samalta kuin teoksessa esitellyt kohteet. 

  

Teoksen kiinnostavimmat luvut ovat 3. Matkailijan Neuvostoliitto, joka kertoo Piramidista, neuvostoliittolaisesta kaivoskylästä Norjan Huippuvuorilla ja 5. Raunioiden halu, jossa keskitytään urbaaniin löytöretkeilyyn ja kiinnostukseen tutkia raunioita Japanissa. Vehkoo on kirjoittanut nopealukuisen teoksen, jonka pariin palaa mielellään uudelleen. Se menee samaan sarjaan Jussi Kiven teoksen Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja kanssa, molemmat kertovat urbaaneista jättömaista, mutta näistä kahdesta pidin Vehkoon tekstistä enemmän.

  

Teoksesta muualla sanottua: Omppu suosittelee teosta lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa kaupunkien ja paikkojen elämänkaaret, Suketus puolestaan vinkkaa tätä niin seikkailijoille kuin nojatuolimatkalaisillekin, sillä kaikkien meidän on opittava elämään maailmassa, jota ei voi rakentaa tulevaisuutta varten valmiiksi. Ylen artikkeli teoksesta.

    

Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria (S&S 2016, s. 352) 

  

Miksi kiinnostuin teoksesta: Olen pohjiani myöten kissaihminen. Niinpä teos, joka summaa kissojen historian yksiin kansiin ja näyttää näin hyvältä on mahdoton ohittaa. 

Teos aloittaa siitä, kuinka täysin villistä kissasta on tullut lemmikki. Kirja esittelee kissat palvottuina mytologiassa ja myöhemmin noitavainojen uhrina. Puhumattakaan noiden mystisten olentojen maailmanvalloituksesta ja eläinystävien sydänten hurmaamisesta. Viimeisessä luvussa Pietiläinen pohtii myös tulevaisuutta: siinä, missä koirien jalostaminen on saanut mitä hurjempia muotoja, kissojen näkökulmasta se näyttää melko maltilliselta. 

  

Pietiläinen kertoo kissojen vaikutuksesta kulttureissa, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa teoksen kuvaliitteistä löytyvät Maneki neko, onnea tuovat vilkuttavat kissapatsaat Japanissa, Irvikissa (Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa), Saatanan apulainen (Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan) ja Chat Noir - musta kissa juliste.

  

Kissojen maailmanhistoria etenee kronologisesti ja käy läpi kissojen ja historianystäville tuttuja seikkoja. Pietiläisen tekstiä on kuitenkin miellyttävää lukea, sillä se on kirjoitettu populääristi, mutta silti faktoja kertoen. Opin uutena mm. japanilaisista vampyyrikissoista, siitä, että islamin kissat pääsevät paratiisiin, että Freijan vaunuja vetää kaksi isoa kissaa, ja että ensimmäiset kissatietokirjat kirjoitettiin Thaimaassa (silloinen Siam) jo 1600-luvulla. Tämä menee ehdottomasti tietokirjojen top 5 listan kärkeen, mitä olen blogini olemassaolon aikana lukenut (useimmista en ole kylläkään kirjoittanut). 

     

Teoksesta muualla sanottua: Tekstin lukeminen käy vaivattomasti, sillä Pietiläinen kirjoittaa sujuvaa asiaproosaa. summaa Tuijata, Katin mielestä Kissojen maailmanhistoria on upea teos, jota hän suosittelee kaikille, jotka haluavat syventää tietämystään historiasta, kulttuurihistoriasta -ja tietenkin kissoista! Marissa Mehr totetaa, että ei tarvitse olla vannoutunut kissahullu nauttiakseen Pietiläisen kirjasta: se on yleissivistävä ja -tajuinen teos jokaiselle eläinten ja ihmisten välisestä historiasta kiinnostuneelle.

 

Liisa Lagerstam: Laukko - Kuusi vuosisataa (Laukon kartano, 2016, s. 304) 

  

Miksi kiinnostuin teoksesta:  Mummoni on asunut pikkutyttönä Laukon kartanolta, mutta hän ei juurikaan puhunut niistä ajoista ennen kuolemaansa. Siitä johtuen minulla on hieman epämääräinen ja romanttinen mielikuva kartanoelämästä on aina ollut hatara, sillä en tiedä juurikaan mitään tuosta paikasta. Kun näin, että tällainen hieno, kuvitettu teos on tulossa, pyysin siitä arvostelukappaletta päästäkseni kurkistamaan siihen maailmaan, missä mummoni on elänyt. 

  

Kuusisataa vuotisen historian juhlavuonna julkaistu teos pursuilee upeita kuvia Laukon kartanon taideteoksista ja rakennuksista. Kuvien lisäksi teoksessa on kerrottu Laukon historiaa kuuden vuosisadan ajalta. Minua kiinnosti tietenkin eniten mummoni lapsuusajat 1930-luvulla. Nyt tiedän paljon enemmän siitä miljööstä, missä hän ensimmäiset vuotensa on elänyt. 

  

Kartanon historia on kerrottu eläväisesti ja aikakaudet vaihtuvat nopeaa tahtiin. Vaikka suuret kuvat vievätkin paljon tilaa, ehtii teos silti kertoa jokaiselta vuosikymmeneltä merkittäviä faktoja. Tämä teos jää hyllyni aarteeksi ja kunhan hankin seuraavan muuton jälkeen sohvapöydän, tulee se löytymään myöhemmin siitä muiden rakkaiden tietotaideteosten, kuten Von Wrightin lintumaalaus-kirjan seurasta (setäni asuu Von Wrightien kartanon naapurissa).  

  

Kirjan kirjoittaja on paitsi kulttuuri- ja taidehistorioitsija, myös Laukon kartanon nykyinen omistaja. Hän on kirjoittanut aikaisemmin väitöskirjaansa pohjautuvan elämäkerran Laukon herra – Gabriel Kurki (1630-1712).

   

Teoksesta muualla sanottua: Lempäälän-Vesilahden Sanomat kirjoittaa teoksesta näin näin: "Sujuvaa ja viihdyttävää, mutta ei ihan kevyttä kesäluettavaa. 300-sivuinen historiikki painaa nimittäin lähes kaksi kiloa. -- Kirjan soljuva tarina vie helposti mukanaan ja antaa samalla rautaisannoksen Pohjolan loistokartanon elämästä ja sen eläjistä kautta aikojen" 

Bernard Beckett: Genesis

"Ihmiset puhuvat vaihtoehdoista, mahdollisuuksista ja vapaudesta.
Ihmiset puhuvat maailmansa muuttamisesta."

   

    

Lukuhaasteissa: Apinan vuosi, Uudelleen luettua, Helmet 2017: 41. Kirjan kannessa on eläin, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 28. Kirja, jonka omistat

     

Luin Bernard Beckettin Genesiksen ensimmäisen kerran tuoreeltaan joskus 2009-2010, eli vain reilua vuotta ennen kuin perustin kirjablogini. Siitä saakka olen halunnut lukea tämän uudelleen, sillä niin vaikuttava teos ensimmäisellä kerralla oli. Tuolloin huomioni kiinnittyi kirjan filosofiseen puoleen, nyt kuitenkin ihastelin Bekettin luomaa maailmaa. Romaanin yksityiskohdat olin onnellisesti unohtanut, lopun hienoa käännettä lukuunottamatta, eikä se siis päässyt enää yllättämään.

     

Eletään 2000-luvun loppua, akatemian aikakaudella. Teoksen kertojaäänenä on Anaksimandros eli Anax-niminen tyttö, joka pyrkii Akatemiaan, joka oman aikansa valtaa pitävä elin. Viiden tunnin suullisen esitelmän aiheena on Adam Forden elämä ja teot (2058-2077), joka itseasiassa nousee teoksen päähenkilöksi litteroitujen keskustelujen kautta. Ennen kuin Anax pääsee selittämään Adamin elämää ja tämän historiaan vaikuttaneita tekoja, hän pohjustaa historiaa, mikä johti nuorena kuolleen Adamin valintoihin.

Valtiota edeltänyt maailma oli sortunut pelkoon. Muutokset olivat olleet ihmisille liian nopeita. Käsitykset muuttuivat ehdottomiksi, rajat vedettiin entistä tiukemmin. Lopulta yksikään ihminen ei saanut olla yksilö: kaikkia leimasi kansalaisuus, väri, uskonto, sukupolvi, yhteiskuntaluokka. (s. 128)

Platonin Valtio, vuonna 2051. Viimeistä sotaa oli käyty 11 kuukautta, kun saarivaltio sai Suuren meriaidan valmiiksi. Valtio välttyi vuoden 2052  kulkutaudilta, sillä se oli suljettu muulta maailmalta. 2053 kuultiin viimeinen ulkopuolinen radiolähetys. Jos joku taudilta henkiin jäänyt lähestyi Valtiota, hänen aluksensa kohtasi sateliittiohjattuja miinoja ja vartiotorneihin asennetut laseraseet. Muukalaiset tuhottiin mahdollisina taudinkantajina periaatteella ammu ensin, kysele vasta sitten. Näin ollen Valtion asukkailla ei ollut mitään tietoa, mitä muualla maailmassa tapahtui ja kaikki ulkopuoliset olivat vihollisia.

Kreikkalaisen filosofin mukaan nimensä saaneen Platonin mukaan viisi pahinta uhkaa Valtiolle olivat lisääntymisen epäpuhtaus, ajatusten epäpuhtaus, yksilökeskeisyys, kaupankäynti ja ulkopuoliset. Niinpä kansalaiset jaettiin geenikartoituksen perustella neljään luokkaan: työläisiin, sotilaisiin, teknikkoihin ja filosofeihin.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että naiset ja miehet anoivat seurustelulupaa geenimuunnosten osastolta ja asuivat erillään, vaikka olisivat naimisissa. Lapset erotettiin vanhemmistaan heti synnyttyään, eivätkä he saaneet tietää, keitä nämä olivat. Ensimmäisen vuoden lopussa jokainen lapsi testattiin ja sijoitettiin sen mukaan oikeaan luokkaan, paitsi jos genetiikassa oli jotain vikaa, missä tapauksessa lapsi eliminoitiin.

Adam syntyi Valtion seitsemäntenä vuotena filosofien luokkaan. Hänen geenikartoituksensa kuitenkin paljasti ainakin kaksi ennalta-arvaamattomaan käyttäytymiseen viittavaa markkeria, mutta koska vuosi 2059 oli toisen suuren epidemian vuosi, nämä tiedot katosivat. Niinpä Adam jatkoi opintojaan saaden loistavia arvosanoja, kunnes teki virheen, ja joutuu sotilasakatemiaan.  17-vuotiaana hänet sijoitettiin pohjoisen saaren etelärannikolle valvomaan Suurta meriaitaa. Työn aikana Adam rikkoi jälleen sääntöjä, joutui rangaistukseksi tekoälyn lapsenvahdiksi ja muutti maailman. 

Monet vaikutusvaltaiset ihmiset uskoivat yhä, että Valtio pelastuisi vain, jos kyettäisiin kehittämään uudenlainen edistynyt robotti, sellainen joka suoriutuisi työläisten ja sotilaiden luokan töistä. He päättelivät, että ainoastaan alimmalla kastilla oli syytä kapinoita ja että yhteiskunta säilyisi vakaana, jos yksikään ihminen ei joutuisi niin pohjalle. (s. 60-61)

Kulkutaudin uhka heikentyi vuosien mittaan, pelko muuttui muistoksi ja uudet sukupolvet kyseenalaistivat sodan tapahtumat ja jopa itse Valtion, niinpä Valtio keksi uuden uhkan. Sen valta oli kuitenkin alkanut murentumaan, sillä Valtio oli kylvänyt oman tuhonsa simenet jo syntyessään. Valtio luuli, että erottaessaan puolisot toisistaan ja lapset vanhemmistaan, se pystyisi hillitsemään kansalaisiaan ja siirtämään tuon uskollisuuden Valtiota kohtaan, mutta tämähän ei tietenkään toimi.

Anax rakastaa omaa aikakauttaan, joka on "maailmakaikkeuden hienoin aikakausi" ja maailma on "paras mahdollinen maailma". Lopussa lukija ja Anax pääsevät kuitenkin yhdessä yllättymään paljastuksista, jotka ovat tyypillisiä tällaisille utopistisissa maailmoissa esitteleville teoksille, jotka pinnan alta ovatkin dystopioita. Beckett on kuitenkin tuonut mukaan vahvan filosofisen näkökulman, joka paljastuu jo hahmojen nimistä, joka lisää kerroksia tarinaan.

Ruostuvat pylväät, jotka olivat aikoinaan kannatelleet Suurta meriaitaa -- Vanhan kaupungin rehevöityneet ja murenevat rauniot -- sekin oli Anaxista kaunis näky, vaikka hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään muun sanovat sitä kauniiksi. (s. 68)

   

Tämä on niitä teoksia, joita suosittelen erittäin lämpimästi ihan kaikille. Teos on nopealukuinen, sivumääräänsä nähden suurempi teos, jonka filosofisia viittauksia ei ole vaikeaa ymmärtää. Näin aikana, kun Yhdysvaltojen presidenttinä on Trump ja kun katsoo suuntaa, mihin Suomen nykyinen hallitus on maata viemässä, sai teos kyllä ajattelemaan, millaiseksi maailma voisi muuttua.
  

Arvosana:

    
Takakannesta:

Mitä on olla ihminen?

Mikä on sielu, entä tietoisuus?

Jos tekoäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi?

   

Eletään 2000-luvun loppua. Yksinäinen saarivaltio on selvinnyt hengissä suurvaltasotien ja kulkutautien tuhoamassa maailmassa. Kansalaiset ovat turvassa mutta eivät vapaita. He elävät täydellisen eristäytyneinä ulkomaailmasta. Lähestyvät lentokoneet tuhotaan ja pakolaiset eliminoidaan suoralta kädeltä. Kunnes yksi mies, Adam Forde, pelastaa tuntemattoman tytön merestä ja muuttaa kaiken.

  

Vuosia myöhemmin nuori ja kunnianhimoinen tyttö nimeltä Anaksimandros astuu kolmihenkisen tutkintolautakunnan eteen. Seuraavien viiden tunnin aikana hänen on määrä esitellä historiallinen tutkielmansa jo kauan sitten kuolleen kapinallisen Adamin elämästä. Jos hän läpäisee kokeen, hänet hyväksytään jäseneksi Akatemiaan, tämän utopistisen yhteiskunnan ylimpään johtavaan elimeen. Anaxille käy kuitenkin pian ilmi, että se mitä hänelle on opetettu ei ole koko totuus...

    

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 164 sivua, Tammi 2009

    

Alkuperäinen nimi: Genesis (2009)

    

Genesis on häikäissyt lukijoita myös täällä: Savon Sanomat, Kirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydet, Eniten minua kiinnostaa tie, Pieni kirjasto, Anna minun lukea enemmän, Kujerruksia, Todella vaiheessa

     

Samankaltaisia teoksia: Kiera Cass: Valinta, M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö, Salla Simukka: Jäljellä, Veronica Roth: Outolintu, Ally Condie: Tarkoitettu, Lauren Oliver: Delirium, Jan Salminen: Äidinmaa, Jostein Gaarder: Sofian maailma

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

"Maailmoja romahtaa ja ihmiset rakentavat niitä uudelleen."

   

   

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 16. Roadtripistä kertova kirja

      

M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö herätti huomioni Susan bloggauksessa. Luin kirjan vuoden vaihteessa, sillä varasin kirjan matkalukemiseksi vieraillessani äitini ja siskojeni luona. Teos vei mukanaan, eikä se riittänytkään koko viikon ajaksi, niin nopeasti ahmin sen. Kirjavuosi käynnistyi siis todella loistokkaasti tällä zombie-rymistelyllä, joka sisälsi myös ajatuksia herättäviä kysymyksiä ihmisyydestä. Zombit on tällä kertaa kuvattu tuoreella tavalla ja sanoisin että uskottavammin kuin kaanonissa. 

 

Tiessä on yhä ehjiä pätkiä, ja osa niistä on varsin pitkiä. Mutta monien kilometrin matkalta nuo kaksi mahtavaa valtaväylää ovat kraatereineen kuin ensimmäisen maailmansodan aikaisia taistelukenttiä, ja siellä täällä näkyy ruostuneita hylkyjä kuin norsujen hautausmaan mekaanisessa versiossa. (s. 173)

 
Eletään lähitulevaisuudessa, ruosteen aikakaudella lähes 30 vuotta Romahduksen jälkeen. On tapahtunut jotain, mikä on muuttanut lähes koko ihmiskunnan nälkäisiksi, siis zombeiksi (teoksessa sana zombi tosin löytyy ensimmäisen kerran vasta sivulta 109). Teos sijoittuu Englantiin, missä ihmiskunnan rippeet asuvat joko Majakassa, tukikohdassa tai luonnon armoilla elonjäämisoppeja noudattavien Saalistajien joukoissa (joiden yhteisössä nainen on pelkkä synnyttäjä).

Majakka on perseestä. Terrorilla hallinnoitu pakolaisleiri ja keinotekoisesti luotua optimismia - kuin kesäsiirtola Butlinsin ja vankilaleiri Colditzin äpärälapsi. Majakka oli jo matkalla totalitarismiin, kun häntä onnisti ja hän pääsi pois sieltä, eikä hän halua erityisen innokkaasti nähdä, mitä siitä on tullut kuluneen kolmen vuoden aikana. (s. 222)

Tarina alkaa tukukohdasta, missä tohtori Caldwell yrittää etsiä lääkettä tai rokotetta zombie-infektioon, mutta ei ole juurikaan edistynyt tutkimuksissaan, osittain puuttellisten varusteiden takia. Kersantti Parks miehineen puolestaan vastaa tukikohdan turvallisuudesta. "[Arven] vuoksi Parksin piirteissä ei ole mitään symmetristä tai säännöllistä, toisin kuin kaikilla muilla." (s. 387)
 
Teoksen keskeinen näkökulmahenkilö on kuitenkin Melanie, 10-vuotias tyttö, jota kohdellaan jostain syystä kuin rikollista. Hänen elämänsä muodostuu vankikopista, luokkahuoneesta ja viikoittaisesta pesusta, jotka hän suorittaa aina pyörätuoliin sidottuna. Hän pitää Kreikan mytologiasta ja toivoisi nimensä olevan Pandora "monilahjakas tyttö". Tuolla nimellä onkin suuri merkitys teoksessa.

Melanie pitää suuresti neiti Justineausta, yhdestä monista opettajistaan, joka Melanien lisäksi on suosikkihahmoni teoksessa. Melanien havainnot ympäröivästä maailmasta ovat ihastuttavia. Hän on erittäin älykäs ja kyselee paljon opettajiltaan, jotka eivät kuitenkaan aina vastaa tyhjentävästi tai totuudenmukaisesti tiedonjanoiselle tytölle.

Suurkaupunkien nälkäiset -- Suurimman osan aikaa ne ovat kuin patsaita, koska ne eivät liiku ellei joku muu liiku. -- Kun yksi niistä on huomannut heidät, loput tulevat perässä kuin kiimainen apinalauma. (s. 71)

Teos keräytyy auki aluksi hitaasti, mutta koko ajan kierroksia lisäten kuin mäenrinnettä alas vyöryvä lumipallo. Kuten tällaisille tarinoille on tyypillistä, elämä ei suju pitkään rauhaisasti, vaan keskeinen joukko selviytyjiä joutuu pakenemaan tukikohdasta nälkäisten takia The Walking Deadin tyyliin. Suurin osa teosta kertookin tämän joukon matkasta kohti Majakkaa. Kyseessä ei siis ole se kaikkein iloisin road trip, etenkin, kun pakoajoneuvosta kuuluu epäilyttäviä ääniä, eivätkä kaikki seurueen jäsenet tule toimeen keskenään.

  

Leffakansi on hieman harmillinen valinta ensipainokselle, sillä se saattaa käännyttää joitakin lukijoita pois, lisäksi hahmot kuvataan teoksessa erinäköisinä kuin heidän elokuvaversionsa. Suosittelen kuitenkin teosta niin zombie-toiminnan ystäville kuin myös genren epäilijöille. Maailman lahjakkain tyttö muistuttaa hieman TWD:tä siinä, että zombien sijaan tärkeää on jäljelle jääneiden selviytyminen ja heidän ihmissuhteensa maailmassa, joka on muuttunut hyvin vaaralliseksi. Teoksen loppu pääsee kerrankin yllättämään, mikä on aina erittäin positiivista! Nautin suuresti Careyn kuvailemasta tuhon jälkeisestä maailmasta, joskin Saalistajista olisin halunnut kuulla enemmänkin. 

  

Rappion maisema - mutta yhä upean ja tyrmäävän kaunis. (s. 150)

 

Teos on hyvin elokuvamainen ja siitä ilmestyikin filmatisointi loppuvuodesta 2016. Sain kylmiä väreitä tästä trailerista, enkä malta odottaa elokuvan dvd-julkaisua:

  

  
Arvosana:

 
   

Takakannesta:

Suurin uhka on ainoa toivomme 

  

Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?

   

Suomentanut: Juha Ahokas, 407 sivua, Like 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Girl With All the Gifts (2014)

    

Nälkäisten seassa on puikkelehdittu myös täällä: Taikakirjaimet, Kirjaston kummitus, Kirjasähkökäyrä, Arca Fabulorum- Tarina-arkku

       

Samankaltaisia teoksia: Max Brooks: Sukupolvi Z, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus, Jeff Long: Vuosi nolla